Kilpailuista

Pienen tauon jälkeen taas juttua tännekkin. Vapaa-ajan uistelemassa ei olla keretty vieläkään käymään, vain kisoissa. Toivottavasti syksymmällä jää edes vähän aikaa rennommalle kalastuksellekin.

Riistaveden kilpailun jälkeen seuraava kilpailu oli Koillis-savo cupin Kaavin osakilpailu. Kerran aikaisemmin olemme järvellä käyneet ja silloin kala oli tiukassa. Nyttenkään emme kerenneet harjoittelemaan joten kuulopuheiden perusteella lähdimme kisaan. Kalan tulo oli tiukassa ja puntarille saimme 3 juuri mitallista haukea. Näillä ei kovin korkealle sijoituksissa päästy. Ensi vuonna toivottavasti kerkeämme harjoitteleemaan kyseistä kisaa varten!

Seuraavana oli vuorossa Savonia cupin viimeinen osakilpailu Kuopiossa. Lauantaina kerkesimme käydä muutaman tunnin treenaamassa ja samalla kalastusluvat tarkistettiin ensimmmäisen kerran Kallavedellä koko uisteluhistoriamme aikana. Harjoittelussa saimme ihan mukavasti kalaa ja paikat kisaa varten selviksi. Kisan aloitimme samasta paikasta mistä harjoittelunkin, tiesimme että sinne veneitä ei tule muita ja saisimme rauhassa kalastaa. Kalaa ei kuitenkaan ruennut tulemaan samaa malliin kuin edellisenä päivänä joten siirryimme seuraavalle paikalle. Sieltäkin vain muutama kala. Kisan tuloksena taisi olla taas 3 haukea eikä tuloksilla juhlittu. Vedimme kisassa karkeasti yli, painoa olisi saanut olla vielä reilummin.

Viimeisin kisa oli Koillis-savo cupin Tuusniemen kilpailu (27.8). Harjoittelemaan emme kerenneet ja kahtena edellisenä vuotena olemme saaneet aika nihkeästi kalaa Juojärveltä joten emme lähteneet kisaan kovin suurin odotuksin. Juojärvessä lohikalakanta on kohtalaisen hyvä joten kisassa osa kalasti niitä. Meidän taktiikkamme oli hauen kalastus koska jalokalahommissa ei vielä kokemus riitä. Kartasta katsoimme muutaman potentiiaalisen paikan ja lähdimme niiden perusteella kisaan. Kisan alku vaikutti taas samalta kuin ennenkin tuusniemellä. Ensimmäiset kolme tuntia vedimme tyhjää jonka jälkeen noin kilon hauki. Tämän jälkeen päätimme vaihtaa paikkaa ja laittaa vielä enemmän painoa. Juuri kun olimme saaneet vieheet taas veteen niin alimmainen takila vapa laukesi, kyytiin noin 3kg hauki. Tämän jälkeen vielä parin kilon hauki jonka jälkeen takila vapa taas niiasi ja räikkä rupesi huutamaan. Jonkin ajan päästä kyydissä oli 7,7kg hauki joka on tähän mennessä isoin kisoissa saamamme kala. Tämän jälkeen vielä muutama hauki ja yksi ahven kyytiin. Fiilikset olivat hyvät tässä vaiheessa koska odotukset kisaa kohtaan eivät olleet suuret. Tulimme punnitukseen ensimmäisten joukossa ja menimme toiseksi. Tässä vaiheessa näytti että muillakin on tullut hyvin haukea. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut ja toinen sijamme säilyi loppuun asti. Tästä saimme tärkeät pisteet OPM-cupiin ja Koillis-savo cupiin.

Seuraavana vuorossa olisi taas Koillis-savo cupin kisa joka on Kuopiossa. Toivottavasti kerkeämme tällä kertaa harjoittelemaan koska koti kisat ovat yleensä aina menneet penkin alle!

– Antti

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s