Asennuksia

Pidimme pientä taukoa kisoista joten pitkästä aikaa oli aikaa pienille asennuksille, isompia hommia ei ollut edessä mutta aikaa taas tuhraantui yllättävävän paljon. (Juttua jatkettu syksyllä)

Ensimmäisenä oli vuorossa takiloiden asennus, vanhat Cannonit oli jo purettu pois ja tilalle tuli uudet Scottyt. Takiloiden vaihtoon innoitti suomalaisten kehittelemä pohjanseurantasovellus, Autotrolling, joka toimii myös Scottyn takiloissa. Pohjanseuranta oli aikanaan syy miksi vaihdoimme Scottyt Cannoneihin ja nyt kun se oli saatavilla myös Scottyihin niin vaihto niihin takaisin houkutteli. Autotrollingista ja sen asennuksesta juttua sitten myöhemmin käyttökokemusten kera! Takiloiden asennus sujui kohtalaisen nopeasti koska veneessä oli valmiina jo kaikki tarvittavat reiät niitä varten ja sähkötkin oli vedettynä valmiiksi entisten takiloiden jäljiltä.

photo-3-10-2016-7-57-00
Takila paikoillaan

Seuraavaksi oli vuorossa muovilevyn asennus veneen peräpeiliin antureita varten, homma on ollut listalla jo pidemmän aikaa mutta nyt saimme sen aikaiseksi. Poistimme vanhan anturihissin kokonaan ja kiinnitimme peräpeiliin Etrasta haetun muovilevyn johon anturit tulisivat kiinni. Levyn kiinnitimme muutamalla ruuvilla ja laitoimme väliin vielä sikaa, pitäisi pysyä kiinni. Levyä valitessa kannattaa kysyä neuvoa mitkä levyt pitävät myös massan kanssa, osa levyistä on liian liukkaita ja saattavat irrota pelkällä sialla kiinnitettäessä. Levyn etuna on se että antureiden paikkaa voi etsiä paremmin poraamatta reikiä itse veneeseen, näin ollen anturit pitäisi saada laitettua optimaaliseen paikkaan viimeistään muutaman kokeilun jälkeen.

Photo 25.7.2016 22.24.45.jpg
Anturin kiinnitystä

Tämän jälkeen asennettin invertteri, tarkoituksena oli laittaa muutama pistorasia pulpettiin ja asentaa invertteri piiloon. Pistorasian saimme vanhan lämmittimen säätöpaneelin tilalle ja näin ollen pulpettiin jäi taas yksi reikä vähemmän. Tämän lisäksi asensimme myös muutaman uuden 12v ulosoton koska ladattavia laitteita tuntuu nykyisin olevan ihan riittämiin. Asennukset sujuivat kerrankin helposti ja laitteet saatiin nopeasti kuntoon.

Photo 19.7.2016 14.29.20.jpg
Pistorasia paikallaan

Laitoimme myös takatilaan suihkun jolla saamme huuhdottua liat suoraan pois. Kiinnittimme anturihissiin pilssipumpun josta lähtee ihan normaali puutarhaletku takatilaan. Perus pilssipumppu antaa ainakin meidän tarpeisiimme tarpeeksi suuren paineen eikä erikoispumpuille ole tarvetta.

Photo 19.7.2016 13.03.48.jpg
Pilssipumppu paikallaan

Syksyllä tuli myös koneen vaihdon aika, vanha Mercury lähti vaihtoon ja perää tuli -12 mallinen Yamaha F150 kone. Nyt kone on tehoalueen yläpäästä ja kestää kuormaakin hyvien, myös matkavauhdin kulutus laski pienempien kierrosten myötä.

”Uusi” kone

Uuteen koneeseen asensimme myös uistelujarrun, tämän ansiosta jarrupusseja ei tarvitse enää viritellä ja oikein nopeuden säätö on helpompaa. Asennus tapahtui mukavassa lähes 10 asteen pakkasessa ennen uistelemaan lähtöä, kerkesimme yhden reissun testata levyä ja se toimi kuten pitikin. Asennuksessa pitää porailla reiät moottorin kavitaatiolevyyn johon sitten jarrulevy pultataan kiinni, tämän jälkeen johto vedetään siitä keinukytkimelle ja virtoihin, eli yksinkertainen homma myös kokemattomalle. Toimintaperiaatehan uistelujarrussa on se että moottoriin asennetaan levy joka säätyy pumpulla potkurin eteen, näin ollen työntövoimaa voi säädellä kierroksia muuttamatta, säätö tapahtuu yksinkertaisesti keinukytkimestä.

Levy paikallaan
Photo 9.11.2016 20.24.51.jpg
Levy ala-asennossa

Myös vhf:n paikan vaihdoimme plotterin takaa ratin viereen, tässä se on paremmin käsillä ja käyttö helpompaa. Pulpetissa oli vanha reikä entiselle autopilotille joka saatiin peitettyä uppoasentamalla vhf joten reikiä oli taas yksi vähemmän.

photo-9-11-2016-19-52-28
VHF uudella paikallaan
photo-9-11-2016-20-04-19
Luuri paikallaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s