Avainsana-arkisto: Kallavesi

Hauen uistelua 25.9

20130925-162648.jpg
Pilotin säätimen toinen paikka.

Päätimme viime viikolla että tänään lähdemme pitkästä aikaa uistelemaan vapaa-ajalla. Molemmilla oli vapaapäivä joten Tomi lähti aamusta ajelemaan Joensuusta kohti Kuopiota. Suuntana oli Etelä-kallavesi ja tarkoituksena oli etsiä vähän isompaa haukea ja testailla veneen asennuksia.

Keli oli aamulla +2 astetta ja tuulta pohjoisesta 8m/s. Keli ei suosinut mutta kun kerrankin oli mahdollisuus päästä vesille niin pakkohan se oli. Testattavana oli pilotin kaukosäätö ja padille muutama uusi teline. Laiturista starttailimme noin puoli kymmenen aikaan ja ajelimme paikoille. Tuuli oli jonkun verran riesana ja aallokko aika isoa mutta ei annettu sen häiritä. Neljän tunnin saldona oli 20 haukea, keskipaino noin 1,5kg. Isomuksia ei tällä kertaa sattunut joukkoon mutta tekemistä kuitenkin oli. Päivän aikana tuli myös syksyn ensimmäiset lumi- ja räntäkuurot. Toivotaan että reissusta linjojaan hyötyä kauden viimeistä kisaa varten joka on Riistavedellä 5.10.

20130925-162708.jpg
Tomi räntäsateessa

Padin teline toimi hyvin ja vaikutti kestävältä mutta pilotin kaukosäädin ei ollut vielä täysin yhteistyökykyinen. Pilotin sai standby- ja autotilaan mutta ohjaaminen ei onnistunut. Pitää alkaa metsästämään ongelman syytä.

20130925-162702.jpg
Padi + plotteri

Kaluston testausta 9.5

Eilen saatiin vene kaluston ostalta kuntoon ja tiputettua järveen ja tänään päästiin testaamaan kevään asennukset. Suurin mielenkiinto oli takiloita kohtaan, talvella tuli hankittua Digitrollit ja niitä oli kova kuume päästä testaamaan. Parin tunnin testauksen jälkeen ainakin pohjanseuranta toimii hyvin ja reaktioaika on jonkun verran nopeampi kuin allekirjoittaneella :) Muita asenteluita oli takilavavoille uudet paikat veneen perästä ja uuden pilssipumpun asennus sumppuun. Vapatelineiden paikat tuntuivat sopivilta ja saavat olla paikoillaan ainakin ensimmäisiin kisoihin asti jolloin ne saadaan testiin tositoimissa. Ainoat saaliit tällä testireissulla jäivät kaisloihin joita riitti vielä riesaksi asti. Kirjoitellaan lisää kunhan keretään seuraavan kerran kalaan!

– Antti