Navionics Sonarchart Live pt.2

Kirjoittelin jo viime syksynä Sonarchart Livestä, nyt kokemusta on kertynyt jo melkein kauden verran enemmän ja ajattelin vähän raapustella lisää. Suurin hyöty meille tästä on ollut kisakäytössä, ennen kisoja voi luotailla patit valmiiksi treenireissulla tai ennen varsinaisen kilpailuajan alkua. Valitut syvyysalueet on näin helpompi ajaa tarkemmin itse kilpailussa ja  vältytään viehemenekiltä tai turhalta ajankäytöltä niiden puhdistukselta, jotenaika säästyy itse kalastukseen. Sama homma myös toisinpäin, eli hyvänä puolena on myös se, ettei ajele varmanpäälle liian kaukaa reunaa jolloin pudotaan ulos ”pelipaikoilta”. Toinen hyöty on kisan aikainen nauhoitus, monesti ennen tuli mietittyä että yllättikö se matalikko tuossa vai tuossa kohtaa, nyt saman näkee kartalta suoraan eikä enää vahingossa tule ajettua samalle matalikolle, mikäli syvyydet karkaa liian matalaan.

Sonarchart_korpilahti_2016
Korpilahden SM-kisoissa patin luotausta siirtymän aikana

Myöskin heittohommista tästä ominaisuudesta on varmaankin iso apu, löydetyt ”salaiset” montut ja patit jäävät hyvin muistiin ja ne on helppo käydä kalastamassa uudelleen.

Navionicsin karttaohjelmat alkavat olla jo hyvin saatavilla mobiililaitteisiin, Sonarchart liven saa käyttöön yhdistämällä Wi-Fi:llä varustetun luotaimen omaan mobiililaitteeseen. Meillä kokoonpanona on ollu Applen iPad ja siihen yhdistettynä Lowrancen Gen3 -sarjan laite. Karttaohjelmalle riittää että se saa syvyystiedon yhteensopivalta laitteelta ja sen avulla se pystyy muodostamaan live karttaa ajetulta alueelta. Tässä listaa laitteista joiden kanssa ominaisuus toimii. Meillä on ollut padi venekäytössä jo kuuden vuoden ajan ja tämä on ollut mukava lisäominaisuus siihen, todennäköisesti padi tulee pysymään veneen varustuksessa pitkään.

Esimerkiksi Lowrancen laiteparin muodostus on kohtalaisen simppelihomma, mutta jotta kaikki muuttuisi vielä helpommaksi niin avaamme sen tähän kuvien kera.

Lowrancen HDS gen3:lla valikkoon pääseen painamalla virtapainiketta, seuravaaksi valitaan ”Asetukset” jonka takaa valitaan lopuksi ”Langaton”. Kaikki tarvittava löytyy tämän välilehden takaa.

Langattoman asetukset

Seuraavaksi valitaan ”Langattomat laitteet”, jolloin laite näyttää IP-osoitteensa ja nimensä. Klikkaamalla ip-osoitetta pääset määrittämään verkkotunnuksen (SSID) ja alla olevaan kenttään salasanan wlan yhteydelle.

Klikkaile tästä
Määritä halumasi nimi ja salasana

Seuraava homma on kytkeä wifi ja gps päälle puhelimesta tai tabletista, syöttää salasana ja yhdistää Lowranceen. Käynnistämällä Navionicsin ja valitsemalla vasemmalta laidasta sinisestä pallosta sonae chartit päälle sekä täppäämällä live-ruutuun ruksin on kaikki valmista live-tallennuksen tekoon.

Ruksi ruutuun ja valmista on
photo-9-7-2016-11-28-56-1
Ohjauspulpetin näkymää

 

Ennen ja jälkeen kuvia:

sonarchart_1

 

sonarchart_2

sonarchart_3

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s