Avainsana-arkisto: apple

Ram Mount -telineet

Pikkuhiljaa Suomessakin on alkanut yleistymään amerikkalaisen RAM Mountin -valmistamat telineet ja kiinnityssarjat. Sarjat koostuvat eri komponenteista jotka pääpirteissään voidaan jakaa kuuliin, varsiin ja kiinnityspäihin. Meillä on kyseisen merkin telineitä ollut käytössä jo vuodesta 2011, ja olemme olleet tyytyväisiä varsinkin muunneltavuuteen ja kestävyyteen. Sarjan osat ovat melko kalliita mutta meillä ei ainakaan vielä ole käytössä yksikään hajonnut, käyttöikä on laskettavissa kymmenissä vuosissa. Telineistä löytyy sovitteita kaikuluotaimista, puhelimiin ja mukitelineisiin; vastaavasti kiinnikkeitä löytyy niin veneisiin, lentokoneisiin, moottoripyöriin ja autoihin. Tiivistettynä telineistä saa rakennettua mieleisensä kokonaisuuden melkein mihin käyttötarkoitukseen vaan. Varsinkin kajaakeissa olen nähnyt paljon plottereita jotka on asennettu ram-telineillä, näissä kun ei yleensä muuten ole paljoakaan tasaista pintaa.

Aikaisemmin jouduimme tilaamaan tavarat rapakon takaa mutta nyt niiden yleistyttyä myös suomalaisissa kaupoissa on jo hyvä tarjonta. Suurimman osan viimeisimmistä tavaroista olemme tilanneet Yepnetistä, sieltä olemme saaneet nopeaa palvelua ja sähköposteihin on vastattu melkein samantien. Myöskin valikoiman laajuus on erittäin kattava ja toimitukset ovat tulleet usein jo seuraavana päivänä, tarvittaessa varmaan harvinaisempien osien tilauskin onnistunee.

IMG_4607
Paditeline takaa

Tällä hetkellä käytössämme on suurimmaksi osaksi B-koon (1″) kuulilla olevia osia, näissä riittää pito hyvin padin kokoisille laitteille. Kuulia meillä on ruuvattuna veneessä moneen kohtaan ja lisäksi on myös yksi tehokkalla imukupilla varustettu kuula. Varsia löytyy myös muutamia eri pituisia eri käyttötarkoituksia varten. D-koon (2,25″) settejä meillä on tulossa yksi kappale takanäyttöä varten, tämän kokoinen kuula riittää pitämään ainakin 12″ plotteria paikallaan joten sen avulla plotterin saa helposti aseteltua mieleiseensä paikkaan. Tomin veneessä on ollut nyt kauden käytössä C-koon (1,5″) kuulilla oleva teline takanäytölle (Lowrance Elite 5″), ja sille koko luokalle tämän koon teline on passeli. Sitten kun aletaan mennä +8″ kokoisiin näyttöihin niin D-kuula alkaa olla parempi, riippuen tietysti asennuspaikasta.

Paditeline:

IMG_4606
Telineen saa säädettyä hyvin näkökenttään

Mukiteline:

IMG_4608

 

Goproteline:

IMG_4394

Plotteriteline:

IMG_4611
Plotteriteline ei ole vielä käytössä

 

Kaikuteline (Tomin vene):

IMG_4612
Tomin takanäyttönä Lowrancen Elite-5x

Kalustoa

Talven aikana tuli mieleen että meiltähän ei vielä löydy kunnon kalustoesittelyä täältä. Nyt kun on kalastukselta aikaa niin sellaisenkin joutaa kirjoittelemaan, samaan yhteyteen tulee vähän kokemuksia laitteista.

Silver Eagle Star Cabin

Photo 9.4.2016 17.37.55
Vene kauden -16 alussa
photo-24-11-2016-8-31-40
Vene kauden -16 lopussa

Tiimimme ykkösveneenä on Silverin kabiini, vene on jo vuosimallia 2001 eli ensimmäistä sarjaa, ja ollut meillä syksystä -06 lähtien. Koneena siinä on Mercuryn 115 EFI, vuosimalli -03, ja tämäkin on ollut samasta syksystä lähtien. Syksyllä -16 kone päivitettiin Yamahan F150 -12 koneeseen joka löytyi sopivasti käytettynä. Nyt kone on suositusalueen ylärajalta joten tehoreserviä on enemmän ja toivottavasti myös marssivauhdin kulutus pienenee. Alun pitäen vene tuli meille retkikäytöstä mutta siinä oli kuitenkin valmiina vapaputket ja autopilotti. Tässä ajassa venettä on kerennyt pikkuhiljaa varustaa mieleisekseen ja isompia suunnitelmia sen osalta ei ainakaan tällä hetkellä ole mielessä.

Elektroniikka

Kuten jo joskus aiemmin on tullut kirjoitettua on meillä yleensä aina ollut Lowrancen elektroniikkaa. Tämä johtuen suurimmaksi osaksi siitä että käytettynä veneet ostaessa näissä on ollut kiinni kyseisen merkin laitteita. 2015 kauden alussa testasimme eri valmistajia mutta päädyimme sitten lopulta päivittämään koko elektroniikan saman merkin alle, eli Lowranceen. Tulee varmaan jo tottumuksesta, mutta niiden käyttöliittymät ja laitteiden logiikka sopivat vain meille, eikä myöskään ominaisuuksissa ole ollut ikinä valittamista. Itsellä on sama ollut myös muun elektroniikan puolella, esimerkiksi koneiden ja puhelimien kanssa olen tottunut Applen systeemiin ja kynnys siirtyä muihin on noussut isoksi. Käyttöliittymien helpoutta pitäisi varmaan testata jollain ihan maallikolla joka ei ole ikinä ollut tekemisissä vene-elektroniikan kanssa jotta saataisiin luotettava tulos, mutta väittäisin että Lowrancen valikot ovat ainakin sieltä selkeämmästä päästä.

Myöskin keväällä 2015 uusimme veneen sähköt ja lyhensimme ylimääräiset johdot pois, sitä kertyi useita kymmeniä metrejä. Laitoimme myös uusia sulakerasioita muutamaan paikkaan ympäri venettä joihin kaikki laitteet tulee kiinni, nyt myös sulakkeet on merkitty vian etsintää helpottamaan.

Näytöt

Päänäyttönä meillä on veneessä Lowrancen vanhempaa gen2 -sarjaa oleva 12″ kosketusnäyttö (HDS 12M GEN2 Touch). Näyttö on pelkästään ”plotteri”, eli siihen ei saa kiinni suoraan kaikuluotaimia. Takanäyttönä on sitten uudempaa mallisarjaa oleva 7″ näyttö (HDS 7 GEN3), tähän näyttöön meillä tulee luotaimet jotka ovat sitten verkotettu myös toiseen näyttöön, näistä myöhemmin lisää. Gen3 -sarjassa ei ole enää saatavilla kuin yhtä mallia, näissä kaikissa on kosketusnäyttö ja näppäimet sekä sisäänrakennettuina Sturcturescan ja Chirp toiminnot. Näytöt ovat toimineet moiteetta ja kosketusominaisuus on nykypäivänä hyvä lisä siihen jokapäiväisessä käytössä tottuneelle. Vanhemman polven laitteessa kosketusominaisuudet eivät ole vielä ihan puhelimien tasoa, esim. nipistykset puuttuvat, mutta ne helpottavat käyttöä pelkkiin näppäimiin verrattuna huomattavasti. Uudemmissa Gen3 -sarjan laitteissa tämäkin ominaisuus on parantunut ja se toimii entistä jouhevammin, myös tukien enemmän sormien eleitä näytöllä. Myöskin näyttöjen nopeudet ovat hyvää tasoa, minkä huomaa esimerkiksi karttojen zoomauksesta. Toimintojen lisääntyessä myös näyttöjenkin rasitus luonnolisesti lisääntyy ja ne vaativat entistä enemmän laskentatehoa. Vertailukohtaa uusimpiin laitteisiin ei tästä osalueesta ole, koska entinen Lowrancen plotterimme oli kymmenen vuoden takaa ja Humminbirdin laitekkin oli noin viisi vuotta vanha. Venekäyttöön tarkoitettujen näyttöjen lisäksi meillä on myös iPad Pro veneessä. Koppiveneessä varsinkin padeilla saa ”halvalla” lisää tuumia aina rajalliseen näyttökapasiteettiin. Välillä iPadiin tulee kuva gen3 sarjassa olevan sisäänrakennetun Wi-Fi:n kautta takanäytöltä, näkymä on sama kuin takanäytössä, mutta sitä pystyy myös ohjamaan padin ruudulta joten käytännössä tästä saa suoraan yhden lisänäytön koppiin. Välillä taas padi näyttää Navionicsin Europe HD karttaa jossa on myös käytössä Sonarchart Live -ominaisuus, tämän avulla laite tekee reaaliaikaista karttaa luotain datasta. Luotain on yhdistetty myös tähän näyttöön Wi-Fi:llä ja data tulee suoraan Lowrancesta, erillisiä antureita ei tarvita. Näiden avulla olemme saaneet ”pää näytöiltä” karttadataa pois ja tilaa jää enemmän kalastuksessa tärkeimmille luotainnäkymille. Uuden Ipad Pron myötä siihen on saatavilla myös näytön jako kahdelle eri ohjelmalle, tämä ei vielä tue kaikkia ohjelmia mutta toivottavasti tulevaisuudessa onnistuu samalla näyttölle Navionicsin kartta ja takanäytön peilaus!

Photo 7.4.2016 15.25.59
Vanhan ohjauspulpetin näkymää

Kaikuluotaimet

Veneessämme on luotaimina Airmarin TM150 -chirp anturi ja Lowrancen StructureScan -anturi. Lowrancen kielellä structure scan tarkoittaa sivu- ja alasluotausta korkeamalla erottelukyvyllä. Sivuluotauksen hyödyt kalastuksessa tulevat esiin monessa tilanteessa, sillä näet esimerkiksi kummalla sivulla venettä parvi on. Suurin hyöty on kuitenkin meidän käytössä ollut pohjanmuotojen ja rakenteiden saaminen selville, tästä on paljon apua kartoittaessa mahdollisia kalan oleskelupaikkoja. Kivikot ja muut muodostelmat tulevat helposti esille ja näkymä saadaan paljon laajemmalta alueelta kuin normaalilla luotaimella. Alasluotausta käytämme normaalin luotainnäkymän rinnalla, parhaiten erottelukyky tulee esille kalaparvissa ja pohjan lähettyvillä olevien asioiden tunnistamisessa, kalaparvista voit jopa zoomaamalla laskea yksilöiden määrän. Myöskin pohjan tuntumasta tulee esille normaalia luotainta helpommin onko siellä esimerkiksi kivi vai kasvustoa. Chirp-anturin avulla saadaan myöskin entistä tarkempaa kuvaa veden alta. Vanha anturi lähettää pulssia yleensä joko 83kHz tai 200kHz -tajuudella, kuitenkin yhtä taajuutta kerralla käyttäen, kun taas Chirp -anturi lähettää useita eri taajuuksia yhtaikaa. Esimerkiksi meidän käytössä oleva anturi lähetää taajuksia väliltä 95-155 kHz, tämä parantaa anturin erottelukykyä ja helpottaa esimerkiksi kalojen erottelua pohjasta. Tälle kaudelle veneeseemme tulee uutena Lowrance 3D-structurescan, tämä toiminto yhdistää normaalin sivuluotauksen 3D -näkymään, tätä ei ole vielä muilta valmistajilta nähty. Kuvaa voi pyörittää ja pystyt katsomaan näkymää mistä suunnasta haluat, pohjanmuodot näkyvät entistä selvemmin ja kalaparvien sijainnit ovat helposti nähtävissä. Myöskin sivuluotaus normaali 2D näkymässä on parantunut verrattuna vanhaan StructureScan -anturiin, n. 4m vedessä pystyy näkemään sivuille jopa 80m asti. Laitteesta on kokemusta vasta yhdeltä reilun viikon reissulta joten kokemuksia tulossa enemmän myöhemmin.

Lisää 3d-kokemuksia!

Selventävä kuva sivuluotausnäytöstä
Photo 10.4.2016 8.04.14
Takanäyttö
img_0180
Takanäyttö uudella paikallaan

Autopilotti

Viime kaudella hyvin palvellut Raymarin vanha st5000+ pilotti sai väistyä uudemman Lowrancen pilotin tieltä. Kyseiseen pilottiin päädyttiin sen hinnan ja laiteperheen peruusteella. Pilotissa on mukana pumppu, Nac1 -boksi eli pilotin ”aivot”, point-1 kompassi ja auto/stand-by nappi. Erillistä ohjainpaneelia pilotin mukana ei tule, vaan sen käyttö hoituu plottereiden näytöltä ja fyysisestä napista josta saa pilotin joko päälle tai pois. Tämä ratkaisu jakaa mielipiteitä ja me olemme tulleet toimeen sen kanssa vaikka edellisessä pilotissa ohjainpaneeli olikin, lisävarusteena on saatavana myös kaukosäädin josta onnistuu perustoimintojen ohjaus. Pilotin asennus onnistui helposti ja sen kytkeminen järjestelmään kävi plug´n´play tyyliin mikä pitäisikin olla jo standardi nykyaikana. Kauden kokemuksella pilotti on toiminut hyvin keleissä joissa olemme olleet ja reittiajot ja muut ovat helppo suunnitella plotterin näytöltä. Riittää kun näytölle painelee halutun reitin ja käskee pilotin ajaa sen, tämä on ahtaimissa paikoissa iso apu laskiessa vieheitä järveen. Autopilotti veneessä on sellainen asia ettei sitä välttämättä osaa kaivata, mutta kun sellainen kerran on ollut niin siitä ei enää halua luopua. Varsinkin kisahommissa isommalla veneellä ja useasti myös puuttellisella miehistöllä, siitä on erittäin iso apu.

Tutka

Tutkaksi valikoitui tälle kaudelle Lowrancen 3G tutka. Tämä tuli ajankohtaiseksi reissujen suuntautuessa tulevaisuudessa entistä isommille järville ja ehkä vielä joskus merillekkin. Siellä sumu saattaa yllättää nopeastikin ja isojen laivaväylien läheisyydessä on hyvä tietää missä muut menevät. Myöskin joskus myöhäissyksyn reissuilla kotijärvilläkin on ollut ikävä tutkaa kun näkyvyys on parhaillaan ollut muutamaa kymmentä metriä. Myöskin iltojen hämärtyessä valottomat veneet väylillä ovat jo aiheuttaneet läheltä piti tilanteita, jatkossa toivottavasti nämäkin pystyy välttämään tutkan avulla. Tutkasta ei ole vielä kokemuksia vesiltä ja myöskin lisää juttua luvassa kunhan pääsee käytännössä kokeilemaan.

VHF

Myöskin VHF -puhelimen hankinta tuli ajankohtaiseksi tälle kaudelle isommille järville siirryttäessä. Laite on hyvä olla hätätilanteita varten ja se kannattaa olla kytkettynä gps-laitteeseen jotta pahimman paikan tullen hätäviestiin lähtevät myös veneen koordinaatit mukaan. Tämän ohella myöskin yhteyden pito muihin kalastajiin helpottuu ja saalis ja muiden tietojen vaihto toivottavasti vilkastuu. Laitteeksi valikoitui Link-8 jossa on VHF- radion lisäksi myös sisäänrakennettu AIS-vastaanotin. AIS järjestelmä on pakollinen kaupallisissa aluksissa ja niissä pitää olla AIS lähettimet, järjestelmässä liikkuu tiedot aluksista ja niiden reiteistä. Link-8:ssa on sisäänrakennettu vastaanotin ja kun laite on yhdistetty plotteriin näyttää se ruudulla kaikki laivat joissa on tämä lähetin, tämän avulla vilkkailla väylillä pystyy ennakoimaan isompien alusten liikkeet ja pysymään poissa näiden reiteiltä.

photo-9-11-2016-19-52-28

Verkko

Kaikki laitteet veneessä ovat linkitettyinä toisiinsa, joko NMEA2000- tai Ethernet- verkossa ja osa laitteista ovat molemmissa. Näin laitteilta saatava data on molempien näyttöjen käytössä. Tähän olisi hyvä saada yksi standardisoitu verkko jossa liikkuisi kaikki tarvittava data, näin ollen eri merkkisten laitteiden yhdistäminen olisi helpompaa eikä veneessä tarvitsisi olla useampaa eri verkkoa. NMEA -verkossa liittyvät data on yksinkertaisempaa ja siellä liikkuu enemmän numerotietoa kuten esimerkiksi syvyydet ja vedenlämmöt. Ethernet verkossa liikkuu taas isompi data ja sen kautta laitteiden välillä pystyy siirtämään esimerkiksi luotainkuvaa ja tämä mahdollistaa myös pelkkien plotterilaitteiden käytön myös luotaimina jos verkosta löytyy yksi luotainominaisuuksilla varustettu laite, tämä siis edellyttää että laitteista löytyy ethernet liitäntä. NMEA -verkko tarvitsee toimintaansa virtaa, yksinkertaisimmillaan verkkoon tarvitsee yhden haaran virralle ja yhden laitteelle,  verkon päissä pitää olla terminaattorit jotka sulkevat verkon. Verkkoon voi lisätä laitteita liittämällä väliin t-haaran josta lähtee sitten johto uudelle laitteelle, jos verkossa on paljon laitteita se voi tarvita myös lisäksi toisen virransyötön. Tällä hetkellä meillä oleva ethernet verkko on vain näyttöjen välillä, tässä tilanteessa riittää yksi kaapeli näytöstä toiseen. Ensi kaudeksi ethernet verkon laitteet tulevat lisääntymään tutkan ja 3d -kaiun myötä joten verkkoon tarvitsee Ethernet-hubin, uudessa kaikumoduulissa on valmiina 3 ethernet porttia joten sitä ei tarvitse erikseen hommata.

3d blogiin
Kuvassa keltaisella Ethernet-verkko

Kuvasta poiketen meillä ei ole oikean yläkulman go-free moduulia joten saamme molemmat näytöt suoraan kiinni kaikumoduuliin. Lowrancella 7″ näytöissä on yksi ethernet portti mutta isommissa näytöissä on kaksi porttia, näin ollen esimerkiksi 12″ näyttöön saa kiinni pienemmän näytön ja sen lisäksi esimerkiksi tutkan.

Photo 31.3.2016 16.45.55
Verkotuksia, ylhäällä nmea-verkon tukki ja ethernet-verkko jaetaan 3d-boksista
verkotus_1
Meidän veneen laitteet verkotettuna

Kalastusvälineet

Kelat

Keloina meillä on Abun 7000- sarjalaiset, plaanarivapoissa normaali versiot ja takiloissa Syncrot. Abuja on ollut meidän käytössä alussa asti ja pienemmistä malleista siirryimme nykyiseen sarjaan joskus kymmenisen vuotta sitten. Meidän käytössämme syncrot ovat olleet ehdoton valinta takiloihin niiden jarrun takia, vain kampea taaksepäin kääntämällä saa jarrun löysennettyä ja tästä on monesti ollut apua kun takiloita on tarve puottaa nopeasti. Kaikki kelat ovat toimineet moitteetta, muutamia räikän jousia lukuunottamatta. Tarvetta uusimiseen ei ole ollut ja näillä keloilla mennään niin pitkään kuin ne kestävät.

No tähänkin tuli päivitystä sitten kevään Ruotsin reissun jälkeen, siellä pääsin tutustumaan mittarikeloihin ja polte jäi vaihtaa myös omat kelat sellaisiin. Sopivia vaihtoehtoja vertaillessa valinta kohdistui Okuman Clarioniin, näissä siimatilavuus oli riittävä ja niiden toiminnasta on kuulunut pelkkää hyvää. Kelat ovat olleet nyt yhden kauden käytössä eikä minkäänlaisia ongelmia ole ilmaantunut. Abut lähtivät jatkamaan seuraavalle omistajilleen vielä täydessä toimintakunnossa, takiloihin jäivät vielä syncrot niiden jarrujen takia.

Vavat

Vapoina käytössä on 7 jalkaiset Abun Workhorset plaanarivapoina ja 7 jalkaiset Shakespearen Ugly Stickit takiloissa. Vavat ovat olleet ihan riittävät sisävesi käyttöön ja kohdekalojen ollessa pääsääntöisesti haukea ja kuhaa. Isompien lohien perään ei olla vielä päästy joten vavoista niiden kanssa ei ole vielä kokemusta. Toivottavasti tämäkin asia korjaantuu tulevaisuudessa.

Ensi kaudeksi vavat vaihtuvat ja lohivavoiksi tulee Savage Gearin Baltic Salmon Trolling 2:set 8´pituisena. Myöskin hauki/kuha -vavat tulevat aika varmasti vaihtumaan mutta vielä ihan tarkkaa päätöstä ei ole tehty että mihin. Näistä lisää sitten kauden edetessä ja kokemusten karttuessa!

Takilat

Takiloina meillä on tällä hetkellä Cannonin Digitroll IV:t. Näihin takiloihin valinta kohdistui puhtaasti siitä syystä että Digitroll -sarja on markkinoiden ainoa missä on automaattinen pohjanseuranta. Tämä on ollut suureksi hyödyksi kisahommissa varsinkin silloin kun miehistöstä on ollut pulaa, takilat voi asettaa seuraamaan pohjaa halutun etäisyyden päähän. Takilat saavat syvyystietonsa omasta anturistaan joka on veneen peräpeilissä, näin ollen ne ovat itsenäinen yksikkö eivätkä ole riippuvaisia muusta elektroniikasta. Meillä ei ole ollut ongelmia seurannan kanssa eikä luotain ole hävittänyt pohjaa, välillä takilat väistelevät isompia kalaparvia mitä sattuu luotaimeen mutta tämäkin on aika harvinaista. Aikaisemmin meillä on ollut erilaisia Scottyn takiloita ja kaikki ovat toimineet moitteetta, käytössä on ollut niin manuaalisia kuin sähköisiäkin takiloita. Tälläkin hetkellä yhdet Scottyn manuualit odottaisivat varastossa asennusta, vielä on pohdinnassa että tuleeko veneeseen toinen pari takiloita vai lähtevätkö ne myyntiin.

No niinhän tässä kävi taas kauden -16 aikana että Digitrollit saivat väistyä ja tilalle tulivat taas Scottyn Depthpowerit Suomalaisella Autotrolling -sovelluksella höystettynä, niistä lisää täällä!

photo-3-10-2016-7-57-00

Kalastusvarustelu

Veneessämme oli targakaari ja vapatelineet katolla valmiina jo ostettaessa. Tämän jälkeen on pikkuhiljaa tullut hankittua lisää kaidetta ja kaikenlaisia telineitä. Taakse hommasimme tuplatakakaiteen joka helpottaa lisäputkien ja takiloiden asennuksia. Myöskin varuste- ja uistinrasialaatikoita löytyy kaiteista takatiloista, näiden avulla tavarat pysyvät omilla paikoillaan ja löytyvät helposti niitä tarvittaessa. Kaikki varusteemme olemme hankkineet joko Matsomixilta Liperistä tai Ykköskaiteelta Savonlinnasta, tavaroihin ja työnjälkeen olemme olleet erittäin tyytyväisiä.

Muu varustus

Kuvaus

Nykypäivänä melkein jokaisella reissulla mukana ovat myös kamerat. Viime kauden loppupuolella ostimme kaksi kappaletta GoPro Hero4 Black -kameroita venekäyttöä varten. GoProhon päädyimme lähinnä niiden kuvanlaadun ja ominaisuuksien vuoksi, lisäksi erilaisia kiinnitystarvikkeita löytyy niihin paljon erilaisia ja saatavuus on hyvä. GoProsta on tullut myös kokemusta aiemmin erilaisten urheilulajien parissa ja sen käyttö oli tuttua ja toimivuus tullut jo testattua. Miinuspuolena kameroissa on yleensä huono akun kesto varsinkin jatkuvasti käytettäessä, kamerat pyritään saamaan mahdollisimman pieniksi ja näin ollen myös akun koosta ja kapasiteetista joudutaan tinkimään. Olemme pitäneet jatkuvasti kuvaavaa kameraa koko ajan piuhassa ja lisäksi vara-akkuja on mukana useampia. Pyrimme jatkossa kuvaamaan kisat ja muut mielenkiintoisimmat reissut videolle ja tekemään näistä pieniä pätkiä kauden aikana. Kuvien ottamisessa käytämme lähes aina vain kännykkäkameroita, tämä johtuen siitä että ne ovat yleensä aina mukana. Veneeseen joutuu yleensä raahaamaan paljon tavaraa ja isompi kamera jää näin ollen aina helposti kotiin.

Photo 8.4.2016 15.10.13
Kamerateline

Lämmitin

Lämmittimenä meillä on ollut alusta lähtien veneen mukana tullut Safiren 2000D. Lämmitin toimii sekä valopetroolilla että dieselillä, olemme käyttäneet itse vain petroolia jolle löytyy oma säiliä takatilan huoltoluukusta. Lämmittimen teho on riittänyt hyvin koppiin, vaikka se ei kovin tiivis olekkaan, ja mieluummin tehoa tulee pidettyä vähän viileämmällä ettei pelastuspukua tule riisuttua sisällä turhaan pois.

Yamarin 470 Big Fish -92


Tiimin toisena veneenä on Tomin keskipulpetillinen Yamarin vuodelta -92. Koneena siinä on tuttu ja turvallinen Yamahan F50 nelitahti vuosimallia 2002. Vene tuli hommattua käytettynä myöhään syksyllä 2014 vakiokuntoisena ja kohtuu rujon näköisenä, myrkkymaalit pohjassa jotka oli tuotu törkeän näköisesti liian ylös kyljille. Kevään tultua koko vene käytiin kokonaan lävitse. Veneestä purettiin kaikki irtoava pois, vene hiottiin ulkopuolelta kauttaaltaan, myös pohjasta aina alkuperäiseen gelgoatiin saakka. Vene pohjamaalattiin 3 kertaa 2-komponentti epoxy primerilla ja pintamaalattiin 3 kertaa delfeetin 2-komponenttisella raskaskalusto maaleilla. Samalla uusittiin läpivientien tiivistykset ja perälaudan vaneri sekä koneen pulttien tarkastus ja tiivistys. Kaikki sähköt uusittiin, akku tuotiin takanurkasta pulpetin alle paremman painojakauman saavuttamiseksi ja kaikki sähköt uusittiin käyttämällä kunnollisia sulaketauluja ja kaikki kaapelit uusittiin ja liitokset tehtiin vesitiiviiksi,samalla myös poistettiin kymmeniä metrejä ylimääräistä kaapelia välipohjasta. Kaikki alumiiniosat poistettiin veneestä ja korvattiin Matsomixin tekemillä rosteriosilla sisältäen kaiteet veneen ympäri, tuulilasin kaari ja takila-alustat veneen sivuille. Samasta paikasta onnistui hommata myös uusi tuulilasi vanhan kellastuneen tilalle.

Elektroniikka

IMG_4697
Ohjauspulpetti vm. 2017

Veneeseen tuli ajankohtaiseksi päivittää elektroniikka samalla kun Eagleenkin päivitettiin Lowrancen HDS-sarjan laitteet. Koimme tämän helpoimmaksi ratkaisuksi käyttää samoja laitteita molemmissa veneissä jotta käyttö ja ominaisuuksien säätäminen yms. kilpailuissa on mahdollisimman helppoa, oli sitten ratin punoajana kuka vain tiimistämme.

Päälaitteena toimii Lowrance HDS 7 Gen3 ja lisäruutuna Lowrance HDS 7m Gen2 touch. Kaudelle -17 setuppiin tuli vielä yksi HDS Gen2T 7″ lisää joten pulpetti alkaa sitä myöten olla aika ammuttu täyteen. Laitteet on kytketty yhteen ethernetillä ja näin näyttökuvan jakaminen ruutujen välillä on mahdollista. Takanäyttönä tulee jatkossa toimimaan aikasemmin pilkkikäyttöön hommattu Lowrance Elite-5X Chirp. Antureina viistoluotauksessa Lowrance LSS-HD-XDCR structure scan ja normaali luotaukseen 2kpl HST-HDI -antureita käytettäksi eri taajuuksilla takanäytössä ja pulpettien ruuduissa.

Kalastusvälineet

Takilat ja kepit

Takiloina toimivat Cannonin Easitroll II:t. Valinta osui näihin puolan suunnan takia, vaakatasossa oleva puolaa ei olisi mahtunut kelaamaan kunnolla pulpetin vieressä ja kulkutila olisi hieman kaventunut.Takilat ovat sijoitettu pulpetin tasalle veneen reunoille, näin ne eivät ole takakulmissa häiritsemässä haavitusta ja ovat nopeasti käsillä kuskin paikalta. Takilat ovat käytettävissä täysin yhdellä kädellä samoilta jalansijoilta sekä ovat kokoajan katseen alla venettä ohjattaessa. Näinollen herkimmät kuhatärpit tulee havaittua hieman helpommin.

Vapoina kaaressa lankkuvetoon 8kpl Ugly stik Gold tiger 210cm / 7,0′ varustettuna samalla määrällä Abu Garcian Seven hyrräkeloja. Takilassa 2kpl Ugly stik Gold tiger 180cm / 6,0′ ja keloina Abu Garcia 7000 Syncrot.