Avainsana-arkisto: savonia cup

Keitele 9.7.

 

Photo 11.7.2016 22.04.18
Treenihaukea

Keiteleen kisa on aiempina vuosina mennyt kohtalaisen huonosti, poislukien viime vuonna jolloin kalaa tuli mutta kaksi väsynyttä käsiparia oli liian vähän. Tänä vuonna oli mahdollista käydä harjoittelemassa joten kävimme parina päivänä vetämässä muutaman tunnin setit. Kuten normaalisti niin harjoituksissa syönti oli hyvää ja kalantulotahti oli erittäin hyvä kisaa ajatellen.

Photo 11.7.2016 22.04.29
Kala oli vielä mitassa

Kisan aloitimme treenatuilta paikoilta, ensimmäiseen puoleen tuntiin kyydissä kävi noin 30 kalaa mutta sumppuun jäi ainostaan yksi ahven. Tämän perusteella olisi vaikea kisa tulossa. Vaihtelimme taktiikoita ja vaappuja mutta mikään ei tepsinyt, kaikki kalat olivat järjestään pari senttiä liian lyhyitä. Hyvältä näyttäneet treenit kääntyivät taas pettymykseen kisoissa. Paljoo enempää kisoista ei jäänyt kerrottavaa.. Tässä välissä ajateltiin pitää pieni tauko kisoista ja yrittää keretä käymään edes kerran vapaa-ajalla uistelemassa. Tämä toivottavasti tuo vähän rentoutta tekemiseen ja uusia ideoita.

Nilsiä 3.7.2016

Kiireiden takia kisaan treenaaminen jäi melko laihaksi. Ehdimme kuitenkin käydä testaamassa pari paikkaa. Torstaina suuntasimme Ollukanselälle, josta parin tunnin vedolla löysimme useamman kuhan ja paikat vaikuttivat hyvältä. Perjantaina aikataulu oli vielä tiukempi ja ehdimme vesille vasta myöhään iltapäivällä. Kävimme kuitenkin nopeasti testaamassa Killonselkää, koska se oli lähellä. Se osottautui huonoksi kuhan suhteen ja saalis oli lähinnä alamittasia haukea, (alle 55cm) joten rajasimme nopeasti alueen pois.

Kisapäivä

Treenauksen johdosta vene oli jo valmiina Nilsiässä, joten saimme nukkua hieman pidempään, mutta kuitenkin perinteisesti edellisen yön töiden johdosta unet jäivät noin kolmeen tuntiin. Kun pääsimme Antin kanssa kisakeskukseen, oli Tomi jo valmiina paikalla ja hoitanut ilmottautumisen. Aiemmin kaudella huomasimme, että uistinkokoelmamme on päässyt toistuvan pohjaan jäämisen seurauksena hieman hupenemaan, niinpä Tomi toi tullessaan helpotusta asiaan uusien Isluren tuikkareiden muodossa.

Tarpeeseen tulleet uudet Tuikkarit
Tarpeeseen tulleet uudet Tuikkarit

Ollukanselälle kertyy kisakeskuksesta melkoinen matka, joten kävimme treenipäivinä luotaamassa oikoreittiä Killonselän kautta. Reitti oli paikoin kapea ja matala, mutta kuitenkin ajettava. Muutama muukin vene uskaltautui ajamaan samaa reittiä.

Kapeikko oikoreitillä.
Kapeikko oikoreitillä.

Treeneissä parhaiten tuntui toimivan kultainen väritys ja sitähän me perään laitoimmekin muutaman ärsykevärin kera. Syönti tuntui olevan kohdallaan, mutta tuntui että ensimmäisen tunnin aika sai kalastaa 15 alamittaa, ennenkö mitat täyttävä yksilö sattui kohdalle. Muokkasimme välillä painotusta ja vedimme hieman syvempää linjaa pysyen kuitenkin suunnilleen samoilla paikoilla, koska alueella tuntui kalaa olevan. Toivoimme luonnollisesti suurempaa kuhaa, mutta emme sitä tälläkertaa oikein löytäneet. moni kala oli rimaa hipoen mitat täyttävä ja alamittaisia kävi veneessä päivän aikana varmasti kymmeniä.

Tomi mittailemassa
Tomi mittailemassa

Sää oli päivän mittaan erittäin kirjava. Kisojen alkaessa, oli puolipilvinen ja tuulinen sää. Puolivälissä alkoi sataa ja sateen jälkeen tuuli lakkasi kokonaan. Ilma oli miellyttävä ja aallokkokin hävisi nopeasti, mutta tuulen myötä hävisivät myös kalat. Kilpailun loppupuolella kisa-aluetta alkoi lähestyä ukkosrintama. Kesken säädön saimme kunnon säikäytyksen kun salama löi aivan veneen viereen. Pamaus oli niin kova, että korvat menivät lukkoon ja ei ollut kaukana ettei kalsarit olisi menneet vaihtoon. Hetken mietimme kisan lopettamista kun huomasimme, että viereltä katosi pari venettä ukkosen seurauksena, mutta päätimme kuitenkin jäädä vielä yrittämään loppuun asti.

Tomi säätää, satoi tai paistoi.
Tomi säätää, satoi tai paistoi.

Veimme puntarille yhden hauen, sekä 8 kuhaa, joista 7 läpäisi mitan ja yksi jäi millin erolla pois tuloksesta. Tuloksena sija 21/48, joka oli luonnollisesti pettymys.

Viikon tauon aikana oli moottorin väliin ilmestynyt linnunpesä
Viikon tauon aikana oli moottorin väliin ilmestynyt linnunpesä

 

Katsaus alkukauteen

Ruotsin reissun jälkeen emme ole kovin paljoa päässeet kalaan kotimaan vesillä. Kalastus on keskittynyt lähinnä kisoihin emmekä ole kerenneet treenamaan tai muutenkaan uistelemaan. Tämän ja muiden sattumusten myötä kisakausikin on alkanut aika takkuisasti ja alla vähän lisää miten hommat ovat menneet.

Rääkkylä 15.5.

Rääkkylässä oli Jokikone-cupin avauskisa ja samalla meidän kauden avauskisa. Henri oli keikalla Joensuussa, joten he tulivat sieltä Tomin kanssa ja itse lähdin töiden jälkeen tunnin unilla vene perässä ajamaan Kuopiosta. Treffit sovimme viime vuoden tapaan Käsämän Teboilille, josta jatkoimme matkaa samalla autolla. Fiilikset olivat kaikilla korkealla, koska tämä oli eka kunnon reissu kotimaan vesille ja polte oli kova, lisäksi testissä olivat uudet kelat ja takiloissa kuidut vaijerin sijaan. Kisakeskuksessa olimme hyvissä ajoin ja vene oli laitettu jo valmiiksi ennen rampille ajoa. Kun oli rampille peruutuksen aika Tomi ihmetteli miten veneen ratti oli niin löysä ja pyöri kuin tyhjää, vähän aikaa ihmeteltyämme huomasimme, että hydrauliohjauksen toinen nippa oli katkennut moottorin päästä ja öljyt valuneet ulos. Kisa jäi kesken jo ennen kuin kerkesi alkaakkaan. Nippa oli varmaan päässyt katkeamaan kun nostimme venettä ja trimmasimme koneen ylös, moottorikaivossa oli puukalikka jota olimme käyttäneet moottorin ja veneen välissä ja hydrauliletkut olivat jääneet jotenkin jännitykseen ja pettäneet. Tästä oppineena kalikka kulkee tästä lähtien auton kyydissä.

Photo 15.5.2016 9.16.26
Kisa oli siinä.
Photo 15.5.2016 11.40.36
Ilmausta

No ärräpäitä tuli hetken verran ja päätimme grillata evääksi tarkoitetut makkarat kisakeskuksessa. Tämän jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Teboilia, mutta matkalla tuli mieleen jos poikkeaisimme Tomin veljen tallille Liperiin ja ihmettelisimme vähän ohjausta. Saimme entisen nipan pois sylinteristä työntämällä naftin torx-kannan sisään ja vetämällä varovasti ulos. Kuin sattuman kaupalla Tomi löysi tallista juuri sopivilla kierteillä olevan nipan ja saimme sen laitettua kiinni, näin ohjausjärjestelmä oli jälleen ehjänä. Tästä sitten suuntasimme suoraan Joensuun motonettiin ostamaan öljyä ohjaukseen ja ilmasimme järjestelmän suoraan kaupan pihassa. Lopulta ohjaus oli kunnossa ja päätimme suunnata Pyhäselälle testamaan venettä.

Photo 15.5.2016 13.22.45
Näkymä Pyhäselälle
Photo 15.5.2016 15.42.38
Ensimmäinen hauki

Rampille päästyämme totesimme että tuuli oli erittäin kova, jo veneen laskemisessa oli omat ongelmansa, mutta saimme kuitenkin veneen vesille. Sitten vain vesille ja etsimään jotakuinkin suojaista paikkaa, jossa pääsisimme uistelemaan. Jo settejä vetoon laskiessamme ensimmäinen hauki iski. Vedimme muutaman tunnin ja haukia tuli tasaiseen tahtiin, taas jäi jossiteltavaa kisan suhteen miten siellä olisi kala sitten syönyt. Jossain vaiheessa Tomi ihmetteli miksi takilat kelaavat hitaasti ylös ja piippaavat huonon virransaannin merkiksi, vilkaisu volttimittariin joka näytti vajaata 11 volttia. Äkkiä turhat sähkölaitteet pois päältä ja kelaamaan tavaroita ylös. Pääsimme onneksi rantaan asti, mutta jo koneen trimmaaminen ylös teki tiukkaa, hilkulla oli että olisimme jääneet vesille tuulen armoille. Tästä homma jatkuikin uutta vikaa selvitellessä..

Suonenjoki 21.5.

Suonenjoen osakilpailuun lähtiessä innostusta latisti Joensuun tekniikkamurheet, sekä sateinen sää. Moottorin latausongelmaa ei saatu vielä tutkittua ennen kisaa, joten päätimme vain ladata akut täyteen ja toivoimme, että se riittäisi kisan ajaksi.

Seurasimme volttimittaria tiukasti ja huomasimme, että jännite laskee tasaisesti. Kalan tulon ollessa nihkeää ja jännitteen mennessä todella alas, päätimme luovuttaa kilpailun reilun parin tunnin vetämisen jälkeen. Emme vieneet yhtään kalaa puntarille, vaan  lähdimme ripeästi Kuopioon nuolemaan haavoja ja katsomaan Suomi – Venäjä kiekko-ottelua.

Iisalmi 11.6.

Ennen Iisalmen osakilpailua vene huollettiin ja latausongelma johtui viallisesta jännitteensäätimestä, joten pääsimme lähtemään kisoihin ilman tekniikkahuolia.

Ajatuksissa oli käydä treenaamassa kisaa varten ja muista menoista johtuen päädyimme viemään veneen Iisalmeen kisaa edeltävänä päivänä. Tarkoitus oli käydä ainakin luotailemassa paikkoja, mutta kiireen ja kovan vesisateen vuoksi päätimme haudata tämän ajatuksen ja lähteä kisaan ilman treenejä.

Iisalmen kisa-alueeseen kuuluu kolme järvialuetta: porovesi, haapavesi sekä nerkoo. Valitsimme ensimmäiseksi paikaksi poroveden ja niin tuntui tekevän moni muukin venekunta. Paikka antoi kalaa melko nihkeästi, mutta kun mietimme paikan vaihtamista, saimme aina jonkin tärpin joka valoi lisää uskoa paikkaan. Yritimme kalastaa kuhaa, joka näin jälkeenpäin ajateltuna oli virhe, koska kisassa kuhaa ei lopputulosten perusteella ollut paljoa tullut. Saimme kuitenkin yhden mittakuhan puntarille ja painoa sillä oli 930 grammaa.

Photo 19.6.2016 16.40.47
Siirtymää

Vaihdoimme vielä lopuksi haapaveden puolelle, jossa ainakin edellisvuosien perusteella on myös karkeampaa haukea. Tälläkertaa tuplapistehauet (yli 5kg) jäivät vain haaveeksi. Saimme kuitenkin pari haukea napsittua puntarille. Kisa oli vaikea ja kala tuntui olevan tiukassa myös muilla. 10 parhaan joukkoon pääsi reilulla 16 tuhannella pisteellä. Meidän venekunnalla tällä kertaa pisteet 10090 ja sijoitus 25/56.

Positiivisena puolena kuitenkin, että saimme uisteltua koko kisan ilman tekniikkamurheita. Tästä on taas hieman parempi jatkaa eteenpäin.

Pohjois-Kallavesi 12.6.

Pohjois-Kallaveden kisa oli ensimmäistä kertaa mukana cupissa tänä vuonna. Kisaan lähdettiin ihan puhtaalta pöydältä, treenaamassa ei keretty käydä eikä kukaan meistä ollut aikaisemmin uistellut kyseisellä järvellä. Olimme katsoneet kartalta joitakin paikkoja valmiiksi eikä ollut muuta vaihtoehtoa kuin luottaa niihin.

Photo 12.6.2016 14.52.11
Kalaa kyytiin

Siirtymän jälkeen ensimmäiselle paikalle saavuttaessa meillä oli vielä vähän aikaa luotailla paikkoja, kerkesimme suurpiirteisesti kartoittaa muutamat ajolinjat ennen välineiden laskua. Kiersimme paikalla muutaman vedon, mutta emme saaneet kuin yhden alamitta tärpin. Päätimme, että kierrämme vielä saaren toiselle reunalle ennen paikan vaihtoa. Tältä reunalta saimme sitten tuplatärpin ja toinen kaloista oli otettava, tätä paikkaa ajelimmekin sitten seuraavat tunnit. Haukia tuli tasaiseen tahtiin, otettavien suhde oli noin yksi viidestätoista, joten töitä sai tehdä koko ajan. Pitkästä aikaa meitä oli kisassa neljä henkeä Japen tultua vahvistamaan miehistöä eikä se ollut yhtään liikaa, tekemistä riitti koko ajan kaikille.

Photo 12.6.2016 11.32.50
Kala kiinni

Viimeiseksi tunniksi teimme taas pienen siirtymän toiselle rannalla ja siitä lähti heti alkuun kutoistärppi. Tätä paikkaa kiersimmekin sitten loppu ajan ja saimme vielä haalittua muutamia mittahaukia kyytiin. Aina kun saimme setin takaisin järveen kääntö takaisin linjalle ja sama ruljanssi uudestaan. Loppujen lopuksi saimme reilu 30kg haukea ja 2 ahventa jotka riittivät tällä kertaa yhdeksänteen sijaan (tulokset). Tunti tai pari lisää aikaa ja veneessä olisi ollut vielä mukavammin haukea oikeiden yhdistelmien löydyttyä vasta kisan loppuvaiheilla. Kyydissä oli pari neljän ja puolen kilon haukea ja yli vitosen kalalla olisi saanut tuplapisteet, tällä kertaa ei ollut onni meidän puolella näiden suhteen. Jälkeenpäin ajateltuna olisi varmaan aluksi kannattanut käydä etsimässä vauraampaa haukea syvemmän päältä ja lopuksi tulla matalaan pienemmän hauen perään. Suunta on kuitenkin alkukauden jälkeen ollut ylöspäin ja toivottavasti myös jatkuisi samana, mutta seuraavana vuorossa on Nilsiän kisa joka on ollut meille aina vaikea.

Photo 12.6.2016 11.33.57
Tomi haavimassa haukea
Photo 12.6.2016 13.05.39
Apajilla
Photo 12.6.2016 15.58.14
Tapahtumia riitti

Heinäkuun kisoja

Heinäkuu alkaa olla kisojen osalta ohitse ja meille siihen mahtuivat Koillis-savo Cupista Riistaveden ja Nilsiän, ja Savonia Cupista Keiteleen kilpailut. Välillä tuntuu että kisoja on melkein joka viikonloppu ja aina pitää lähtee eri järvelle väsyneenä suoraan töistä.

Nilsiän kisan avaussiirtymä
Nilsiän kisan avaussiirtymä

Kisatkin ovat menneet vähän sen mukaisesti eikä toivottua menestystä ole tullut. Koillis-savo Cupin molemmat kisat, Riistavesi ja Nilsiä, menivät aikalailla penkin alle kohdekalamme kuhan ollessa kateissa. Aiempina vuosina Riistaveden osakilpailu on ollut vahva meille ja olemme saaneet sieltä hyvin kuhaa mutta tänä vuonna se oli ihan kateissa ja olisi pitänyt keskittyä vain hauen kalastukseen. Nilsiän kisassa toimme puntarille pari mittakuhaa, eli senkään kisan saaliit eivät päätä huimanneet.. Kisassa muutenkin oli kala erittäin tiukassa, voitto irtosi noin 19k pisteellä ja suurimman kalan luotain meni n. 2kg hauella.

Savonia Cupin keiteleen kisa meni kalastuksellisesti jo hiukan paremmin. Tämä oli ensimmäinen kisa johon menimme Henen kanssa kahdestaan ja molemmat olivat tietysti olleet edellisen yön töissä. Kisakeskukseen saavuimme noin 9.20 ja kisaan lähtö oli puolelta. Paikalla vain nopeasti vene järveen ja eikun vesille. Keiteleeltä meillä on aiemmin vain vähän kokemusta ja valitsimmekin paikan vain kartan perusteella. Kisa alkoi ihan hyvin ja muutama mittahauki tuli heti kyytiin.

Hene ja tuplahauki
Hene ja tuplahauki

Noin 12 aikoihin saimme vähän vauraamman lähdön, tätä kalaa aikamme väsytellessä ja olosuhteiden muuttuessa saimme vihdoin kalan kyytiin ja se paljastui vähän yli viiden kilon haueksi. Tämä tiesi kisalle hyvää koska cupissa on tupla pisteet yli 5kg kaloille. Kalan väsytyksen aikana huomasi että olisi hyvä olla myös kolmas jäsen venekunnassa, sää kerkesi muuttua auringonpaisteesta tuuleen ja vesisateeseen, ja saimme myös kaksi muuta kalaa sinä aikana. Tähän vielä lisäksi kapea alue ja tuntemattomat vedet aiheuttivat vähän jännitystä mutta onneksi mitään kummempaa ei sattunut. Tässä vaiheessa olimme hyvässä tahdissa kalojen kanssa ja loppuun tuli kohtalaisen tasaisesti haukea ja ahventa mutta mitalliset kuhat loistivat poissaolollaan. Lopulta saimme noin 24k pistettä ja se riitti 20/62 sijaan. Sijoitukseen emme olleet kuitenkaan tyytyväisiä koska kaipaamamme leima jäi puuttumaan, punnituksessa kuulimme että kisa oli ollut Keiteleellä kaikkien aikojen kalaisin ja ahventakin oli tuotu puntarille yli 73kg. Kisa kuintekin antoi taas vähän uskoa että kyllä sitä kalaa löytyy kunhan vain malttaa yrittää, tässä kisassa jäi jossittelun varaan että miten olisi käynyt jos olisimme saaneet kolmannen jäsenen mukaan.

Seuraava kisa olisikin sitten Savonia Cupin Kuopion osakilpailu, eli kotikisa. Tähän kisaan ei ole kovia odotuksia koska yleisesti ottaen ne ovat menneet aina penkin alle.

– Antti

Keiteleen kisan lähtöä
Keiteleen kisan lähtöä
Näkymä komentopaikalle
Näkymä komentopaikalle
Keiteleellä matkalla punnitukseen
Keiteleellä matkalla punnitukseen

Sillon ku pyllistää niin se pyllistää 

Kahdesta edellisestä kisasta ei ole jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Molemmissa kisoissa kala on ollut ihan hukassa, osasyynä varmaan myöhässä oleva kesä. Vähäisen kalastuksen vuoksi emme ole löytäneet vielä keinoa kalojen jallittamiseen, huonojen säiden ja töiden takia kalastuspäivät ovat jäneet tosi vähälle, lähinnä pelkästään kisoihin. Tarkoituksen olisikin päästä muutaman kerran uistelemaan ihan rauhassa ja päästelemään paineita pois jotta seuraaviin kisoihin pääsisi sitten lähtemään ihan rennoissa tunnelmissa.

Tahkon rampilla
Tahkon rampilla
Photo 9.7.2015 14.28.33
Riistavedeltä ei mittaa löytynyt
Photo 9.7.2015 14.28.26
Tässä lähinnä kisojen tapahtumat
Kalalle tulee kilohintaa
Kalalle tulee kilohintaa

Toivotaan että seuraavissa kisoissa alkaisia kalat löytymään ja saataisiin puuttuvat leimat kerättyä!

– Antti

Iisvesi 24.5.

Kisapäivä alkoi yllätykseksi hieman myöhäisemmällä herätyksellä kuin yleensä kisapäivinä on ollut  tapana alkaa. Olimme jo aiemmin vieneet veneen kisakeskuksen laituriin joten pääsimme ajamaan suoraan ilman venettä Kuopiosta Iisveden sataman kisakeskukseen. Pojilla oli ollut taas rankka yö töiden ja nukkumisen suhteen ja jälleen vastassa oli hieman väsyneitä kalamiehiä aamulla hakiessani heidät kyytiin.

Torstai-iltainen näkymä Iisvedelle

Matka alkoi uuden Pitkälähden abc:n kautta, josta ostimme taas evästä igloon. Rakennus oli ilmeisesti valmis mutta parkkipaikkojen teko oli hieman kesken, onneksi ei tarvinnut veneen kanssa kiemurrella alueella.. Tästä matka jatkui melkoista haipakkaa ja ilmoittautumisesta ei tainnut jäädä kuin noin parikymmentä minuuttia starttiin ja veneen valmisteluihin.. Ruuvasimme telkkarit paikoilleen, kiinnitimme tuikkarit ja bomberit siimoihin ja valmistelimme muutenkin veneen lähtövalmiiksi. Kisan alussa meillä ei ollut mitään suunnitelmaa eikä aluetta valmiiksi katsottuna mistä aloittaisimme vetämisen. Onneksi olin sentään tehnyt edellisiltana tupliin tapsit, joten se pelasti hieman noin muuten päämäärätöntä toimintaa. Sekään ei muuten mitään kovin nopeaa ole, ainakaan veneessä..

Henen vuoro nukkua

Onneksi vinkkiä tuli sen verran  kolleegalta ennen kisoja että päätimme ottaa siitä kiinni ja suunnata selän yli Kuninkaansaaren kupeeseen, jonne myös muutama muukin vene pysähtyi. Ajoimme rehdisti parin veneen eteen parkkiin odottamaan että kello olisi pykälässään. Kisan alkaessa saimme muutaman mitallisen hauen hinattua sumppuun ensimmäisen 40- minuutin aikana. Sen jälkeen pitelikin melko hiljaista pitkin päivää ja uistelusta katosikin ehkä tarvittava yrittäminen ja suunnitelmien vaihto.. Tähän suurimmaksi osaksi syynä oli miehistön unenpuute. Johonkin kisaan olisi vielä tarkoitus päästä lähtemään kunnolla nukutun yön jälkeen.

Keli päivän aikana oli erittäin vaihteleva ja jopa räntää vaakatasossa tuli nähtyä. Muuta ei sitten rajun kuuron aikana juuri näkynytkään järvelle ja kolme-neljä isoa mutta erittäin paikallista sadekuuroa pyyhkäisi päivän ainana ylitsemme. Tällaisissa tilanteissa lämmitin olisi kiva mutta toisaalta olihan meillä edes suoja pään päällä.

Havereilta ei vältytty kisojen aikana. Tuntuu että aina on jotain pientä vikaa joko varusteiden toiminnassa tai muussa.. Puolivälin tienoilla onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla saamaan sivuaallokossa takilan vaijerin puolan väliin ja taisi siinä useampi kymmen minuuttinen mennä sotkua setviessä.. No, nyt tietää ainakin miten toimia, jos vastaava tilanne tulee vastaan. Varsinkaan kelissä selvittäminen ei ole erityisen mukavaa..

Teemu takilan kimpussa

Lopullinen sijoutus oli kisassa 21. ja se jättikin hieman jossiteltavaa ja kysymysmerkkejä ilmaan. Vedimme pääasiassa 3-8m vettä mutta aivan persmatalassa emme käyneet kisan aikana. Löysimme muutenkin tosi nihkeästi ylipäätään mitään pohjan muotoja järvestä ja uistelu olikin jossain määrin hakuammuntaa. Kuitenkin huonosti menneeseen kisaan nähden yllättävän hyvä sijoitus. Leimojen metsästys jatkukoon..

– Teemu

Katsaus kauteen 2014

Blogin päivittäminen jäädessä viime vuodelta kokonaan, otetaan nyt pieni summaus edellisestä kaudesta.

Ensimmäisenä asiana haluaisin mainita allekirjoittaneen liittymisen uistelutiimiin ja tässä kohtaa pitäisi varmaan hieman raottaa taustoja. Olen ollut jo pienestä pitäen intohimoinen mökkikalastaja, mutta töiden lisääntyessä jäi kalastus vuosi vuodelta pienemmälle. Antin tunsin jo muutaman vuoden takaa, työskentelemme molemmat Dj-puolen hommissa ja tiesin hänen harrastavan vetouistelua, joten pyysin päästä joskus mukaan kallavedelle. Kesäkuussa aikataulut kohtasivat ja pian huomasinkin olevani jatkuvaan mukana. Opeteltavaa riitti, mutta kova innostus joudutti oppimaan.

Innokas kalamies
Innokas kalamies
Ensimmäiset kisani kävin Savonia Cupin Nilsiän osakilpailussa ja samassa minulle aukesi täysin uusi ulottuvuus kalastukseen kaiken sen jännityksen ja ”totisuuden” vuoksi. Menestys tosin oli vaihtelevaa ja välillä ketutti armottomasti, joten kisojen nurja puolikin tuli tutuksi. Positiivisen mielen omaavana olin kuitenkin tyytyväinen tuloksiin ja siihen, että edes ylipäätään pääsin kilpailemaan. Kauden kirkkaimpana saavutuksena mainittakoon Tomin sijoittuminen kolmanneksi kuhakunkussa! Sm-kisapaikka jäi täpärästi saamatta, mutta yritys oli kova viimeisiin kisoihin saakka. Kilometrejä kaudelle kertyikin karvan alle 2000 ja tunteja yli 300.

Keiteleen säätöä
Keiteleen säätöä
Koko heinäkuun saimme nauttia upeasta säästä ja pyrimme käymään kalassa aina kun työt ja menot sallivat. Eihän siinä paljoa tullut nukuttua, mutta kumman virkeänä jaksoi herätä kun tiesi pääsevänsä kalaan. Kesä vierähtikin nopeasti kalastellessa ja makkaraa paistellen. Syksyn tultua suuntasimme katseet lohen uisteluun ja suvakselle.

Vene parkissa * laavulla
Vene parkissa Tuomaansalon laavulla
Suvaksella tärppejä tuli vaihtelevasti. Joinakin päivinä jopa yli 6, mutta varsinkin loppusyksystä vedimme monena päivänä tyhjää. Aloitimme alkuun vaapuilla, mutta syksyn edetessä halusimme kokeilla raksin vetoa (olisiko siitä voinut johtua tämä tärppien vähyys loppua kohti?). Opimme kuitenkin paljon, vaikka välillä meinasikin sormet tippua kämmenistä kun säädimme täkyjen uintia.  Suurimmaksi arvokalaksi jäi 58cm taimen, mutta saadun kokemuksen määrä korvasi osittain pettymystä (olemattoman) saaliin suhteen. Vene pääsi säilytykseen marraskuun lopulla ja siitä lähtien on malttamattomana odotettu uutta kautta. Omat odotukseni tulevaan kauteen ovat korkeat ja aika näyttää miten äijien käy. Tätä kirjoittaessa vene on jo otettu pois säilytyksestä ja hieman uudistuksiakin tehty, niistä kirjoitammekin seuraavaksi. Lopuksi vielä pari kuvaa viime kaudesta. Lisää löytyy kuvat osiosta. Kuvia reissuilla tulee räpsittyä vähän liikaakin ja päivittelemme niitä parhaamme mukaan.

-Henri

Suvaksen antia. Nopea kuva ja takas uimaan.
Suvaksen antia. Nopea kuva ja takas uimaan.
Lohta lähdössä koittamaan. Kuva millibaarin laiturista Vehmersalmelta.
Lohta lähdössä koittamaan. Kuva millibaarin laiturista Vehmersalmelta.
 

Juhannus & MM-kisat
Juhannus & MM-kisat
Loppukevennyksenä vielä kuva kisareissun kuluttamasta kalamiehestä :)
Loppukevennyksenä vielä kuva kisareissun kuluttamasta kalamiehestä :)