Avainsana-arkisto: vetouistelu

Sillon ku pyllistää niin se pyllistää 

Kahdesta edellisestä kisasta ei ole jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Molemmissa kisoissa kala on ollut ihan hukassa, osasyynä varmaan myöhässä oleva kesä. Vähäisen kalastuksen vuoksi emme ole löytäneet vielä keinoa kalojen jallittamiseen, huonojen säiden ja töiden takia kalastuspäivät ovat jäneet tosi vähälle, lähinnä pelkästään kisoihin. Tarkoituksen olisikin päästä muutaman kerran uistelemaan ihan rauhassa ja päästelemään paineita pois jotta seuraaviin kisoihin pääsisi sitten lähtemään ihan rennoissa tunnelmissa.

Tahkon rampilla
Tahkon rampilla
Photo 9.7.2015 14.28.33
Riistavedeltä ei mittaa löytynyt
Photo 9.7.2015 14.28.26
Tässä lähinnä kisojen tapahtumat
Kalalle tulee kilohintaa
Kalalle tulee kilohintaa

Toivotaan että seuraavissa kisoissa alkaisia kalat löytymään ja saataisiin puuttuvat leimat kerättyä!

– Antti

Iisalmi 13.6.

Lauantaina oli vuorossa Savonia-cupin toinen osakilpailu, Iisalmi-uistelu. Pitkästä aikaa päästiin kisaamaan niin, ettei kukaan ollut töissä edellisenä yönä, näin jäi enemmän energiaa itse uisteluun.

Harjoittelua
Harjoittelua

Kävimme Henen kanssa perjantaina treenaamassa muutaman tunnin Porovedellä, tapahtumia oli niukasti ja olivat tosi laajalla alueella joten siitä ei voinut hirveästi tehdä johtopäätöksiä. Nerkoonjärvi oli tarkoitus käydä treenaamassa mutta sinne emme enää kerenneet.  Niinpä kisaan lähdettiin aikalailla edellisten kokemusten turvin.

Evästä kisaan
Evästä kisaan

Aamulla olimme noin 9 aikoihin Iisalmessa joten kerkesimme hakea myös oluet kaupasta, siitä suoraan sitten kisakeskukseen ja melko nopeasti olikin jo startin aika.

Lähdössä
Lähdössä

Arvoimme lähtiessä menemmekö Nerkoolle vai Haapajärvelle, päätöstä vaikeutti se että tosi moni vene suuntasi Haapajärvelle, mutta lopulta ajattelimme sitten lähteä sekaan. Paikanpäällä sitten nopeaa kartan tutkiskelua ja valitsimme aloituspaikaksi penkan reunan josta pääsi vetämään pitkää linjaa. Kello löi 10 ja kamat järveen nopeasti, tarkoituksena oli vetää tuplia pohjan tuntumassa.

Reitti Haapajärvelle
Reitti Haapajärvelle

Haapajärven ollessa tosi rehevä ja tummavetinen saimme vähän väliä olla tarkistamassa vieheitä ja poistamassa roskia. Noin puolen tunnin uistelun jälkeen saimme tuplatärpistä kyytiin mittakuhan ja mittahauen. Teimme heti lenkin uudestaan paikalla ja toivoimme että muutamat lähistöllä olevat veneet eivät jää pyörimään samalle alueelle. Meidän onneksemme muut näyttivät jatkavan muihin paikkoihin ja saimme rauhassa jäädä pyörimään tähän.

Tärppiä odotellessa
Tärppiä odotellessa

Noin parin tunnin jälkeen saimme kyytiin vähän yli 6kg hauen joka tarkoittaa savonia-cupissa tuplapisteitä, tämä toi hiukan helpotusta tilanteeseen muiden kalojen ollessa aika pientä kokoa.Paikka antoi tasaiseen tahtiin tapahtumia ja veneessä käytettiin noin 15 kuhaa ja vähintään tuplasti haukia. Hauen keskimitta vain ei tunnu olevan kovin suuri tai sitten emme vain löytäneet oikeita paikkoja.

Photo 13.6.2015 11.38.20
Hammaslääkärissä

Lopulta saimme puntarille 5 haukea ja 3 kuhaa. Aikaisempien vuosien tuloksia katsellessa ajattelimme että nyt saattaisi olla mahdollisuus toiseen Opm leimaan. Onneksemme muutkaan eivät olleet saaneet mahdottomia saaliita. Lopulta tulokset tulivat seinälle ja ylättäen olimme tulleet toiseksi! Tämä tietysti antoi taas vähän lisää uskoa tekemiseen ja intoa tuleviin kisoihin.

Photo 13.6.2015 17.53.07
Venekunta kisan jälkeen

Uistelemaan olisi tarkoitus päästä enemmän jos vain kelit sallivat! Tuulet ovat olleet sen verran kuvia että harrastusuistelu on jäänyt vähemmälle mikä on vähän harmillista koska kesäkuu olisi töiden suhteen antanut tähän parhaat mahdollisuudet. – Antti Ps. Myynnissä olisi myös Lowrance ELITE-7 CHIRP kaikuluotain/karttaplotteri !

Iisvesi 24.5.

Kisapäivä alkoi yllätykseksi hieman myöhäisemmällä herätyksellä kuin yleensä kisapäivinä on ollut  tapana alkaa. Olimme jo aiemmin vieneet veneen kisakeskuksen laituriin joten pääsimme ajamaan suoraan ilman venettä Kuopiosta Iisveden sataman kisakeskukseen. Pojilla oli ollut taas rankka yö töiden ja nukkumisen suhteen ja jälleen vastassa oli hieman väsyneitä kalamiehiä aamulla hakiessani heidät kyytiin.

Torstai-iltainen näkymä Iisvedelle

Matka alkoi uuden Pitkälähden abc:n kautta, josta ostimme taas evästä igloon. Rakennus oli ilmeisesti valmis mutta parkkipaikkojen teko oli hieman kesken, onneksi ei tarvinnut veneen kanssa kiemurrella alueella.. Tästä matka jatkui melkoista haipakkaa ja ilmoittautumisesta ei tainnut jäädä kuin noin parikymmentä minuuttia starttiin ja veneen valmisteluihin.. Ruuvasimme telkkarit paikoilleen, kiinnitimme tuikkarit ja bomberit siimoihin ja valmistelimme muutenkin veneen lähtövalmiiksi. Kisan alussa meillä ei ollut mitään suunnitelmaa eikä aluetta valmiiksi katsottuna mistä aloittaisimme vetämisen. Onneksi olin sentään tehnyt edellisiltana tupliin tapsit, joten se pelasti hieman noin muuten päämäärätöntä toimintaa. Sekään ei muuten mitään kovin nopeaa ole, ainakaan veneessä..

Henen vuoro nukkua

Onneksi vinkkiä tuli sen verran  kolleegalta ennen kisoja että päätimme ottaa siitä kiinni ja suunnata selän yli Kuninkaansaaren kupeeseen, jonne myös muutama muukin vene pysähtyi. Ajoimme rehdisti parin veneen eteen parkkiin odottamaan että kello olisi pykälässään. Kisan alkaessa saimme muutaman mitallisen hauen hinattua sumppuun ensimmäisen 40- minuutin aikana. Sen jälkeen pitelikin melko hiljaista pitkin päivää ja uistelusta katosikin ehkä tarvittava yrittäminen ja suunnitelmien vaihto.. Tähän suurimmaksi osaksi syynä oli miehistön unenpuute. Johonkin kisaan olisi vielä tarkoitus päästä lähtemään kunnolla nukutun yön jälkeen.

Keli päivän aikana oli erittäin vaihteleva ja jopa räntää vaakatasossa tuli nähtyä. Muuta ei sitten rajun kuuron aikana juuri näkynytkään järvelle ja kolme-neljä isoa mutta erittäin paikallista sadekuuroa pyyhkäisi päivän ainana ylitsemme. Tällaisissa tilanteissa lämmitin olisi kiva mutta toisaalta olihan meillä edes suoja pään päällä.

Havereilta ei vältytty kisojen aikana. Tuntuu että aina on jotain pientä vikaa joko varusteiden toiminnassa tai muussa.. Puolivälin tienoilla onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla saamaan sivuaallokossa takilan vaijerin puolan väliin ja taisi siinä useampi kymmen minuuttinen mennä sotkua setviessä.. No, nyt tietää ainakin miten toimia, jos vastaava tilanne tulee vastaan. Varsinkaan kelissä selvittäminen ei ole erityisen mukavaa..

Teemu takilan kimpussa

Lopullinen sijoutus oli kisassa 21. ja se jättikin hieman jossiteltavaa ja kysymysmerkkejä ilmaan. Vedimme pääasiassa 3-8m vettä mutta aivan persmatalassa emme käyneet kisan aikana. Löysimme muutenkin tosi nihkeästi ylipäätään mitään pohjan muotoja järvestä ja uistelu olikin jossain määrin hakuammuntaa. Kuitenkin huonosti menneeseen kisaan nähden yllättävän hyvä sijoitus. Leimojen metsästys jatkukoon..

– Teemu

Rääkkylä-uistelu 17.5.

Kisapäivä alkoi kun herätyskello soi jo 3.15.  Sovimme edellisiltana että hakisin Antin ja Henen kyytiin sen jälkeen kun pojat pääsevät töistä neljän aikaan. Suuntasimme heti Niiralan Abc:lle josta ostimme nopeasti eväät mukaan. Tämän jälkeen haimme trailerin kyytiin ja suuntasimme kohti Vehmersalmea josta nostimme taas veneen kyytiin.

Käsämän teboililla, matkalle mahtui myös hiekkatietä

Olimme sopineet Tomin kanssa että tapaisimme Käsämän Teboililla aamulla josta jatkaisimme neljästään kohti kisakeskusta Rääkkylässä. Perille päästyämme laskimme veneen ja kävimme ilmoittautumassa kisaan. Alueella oli jo hyvin ihmisiä ja venepaikalle oli jo jonoa vaikka kello oli vasta 8. Aikaa oli vielä hyvin joten joimme kahvit satamakahvilassa ja odottelimme kisojen alkua.

Tuulta oli luvattu edellispäivänä 6 m/s ja ilma oli heti aamusta pilvinen. Puuskittainen tuuli häiritsi heti kisan alkaessa ajoa varsinkin sen jälkeen kun saimme siimat laskettua. Saimme puolen tunnin uistelun jälkeen muutaman alamittahauen kyytiin, mutta normaalisti hyvin alkaneet kisat olivat kateissa. Saimme vetää noin pari tuntia ennenkuin se mittakala tuli veneeseen. Tiesimme jo päivän alussa ettei helppoa tulisi olemaan. Kala olisi passiivinen ja syönti luultavasti on heikkoa. Uitimme molemmilla puolilla alussa tupla-vaappuja ja pienet hauet olivatkin kiinnostuneita tästä yhdistelmästä. Tarkoituksenamme oli tällä taktiikalla vetää haukea noin 5m vedestä jossa uskoimme sen olevan.

Uusi teline padille

Itse kisalajeina oli ahven, hauki ja kuha (5 kalaa per laji). Kaikkia lajeja saimme kisan aikana mutta ne olivat pääsääntöisesti alamittaisia. Itse kisasääntöihin tulisi minun mielestäni hiljalleen kirjata myös ylämitat kaloille jotta olisimme enemmän vastuullisella alueella ja kilpailu tulokset olisivat tasavertaisempia. Toki, sattuma kalat ovat aina tervetulleita mutta muutenkin tässä cupissa on otettu askel parempaan suuntaan mielestäni siinä, ettei puntarille saa tuoda viittä kalaa enempää/kisa laji ja se kannustaakin ottamaan ylös vain ne kalat jotka ovat tuloksen kannalta välttämättömiä. Kuhalle sopiva alamitta tosiaan on 46cm mutta sekin riippuu niin paljon vesistöstä ja tulisi soveltaa joka kisaan erikseen parhaimman saatavilla olevan tutkimustiedon mukaan. Ylämitaksi sopisi vaikkapa se 60, tämäkin harkiten . Hauen alamitta (55cm) on sopiva mutta ylämitta on hankala asettaa koska kalat ovat yleensä hyvin eri mallisia olemukseltaan ja paino / kuntokerroin vaihtelee tosi paljon eri yksilöiden välillä. Faktahan on se että mitä isompi petokala on, sitä paremmat geenit kalalle on kehittynyt mm. lisääntymistä silmälläpitäen ja ne pystyvät tuottamaan paljon enemmän jälkeläisiä ja yksinkertaisesti tavallisen ihmisen suuhun sopivalla tavalla ilmaistuna, laadukkaita sellaisia. Ne pitävät myös särkikalakannat kurissa ja osaltaan kantavat kortensa kekoon rehevöitymistä ehkäisevänä tekijänä. Kisojen sääntöjen osalta kritiikin pitää kohdistua sääntöjen laatijoihin niin halutessaan, ei kisailijoihin. Onhan kisat vielä nykyäänkin ns. lahtauskisoja ainakin osittain mutta henkilökohtaisesti kerran vuodessa käydessämme uistelemassa eri vesistöissä en koe sen olevan kovinkaan suuressa roolissa erittäin tärkeiden, niiden suurten petokalojen poistoa suosiva tapa kalastaa. Tässä ko. kisassa saimme vain n.15kg haukea veneeseen. Kisojakin voi käydä enemmän vastuullisesti sääntöjen tähän ajaessa! Itse kisa harrastus on alkanut sen verran varhain joten en anna henkilökohtaisen suuntautumisen (C&R) mennä liikaa ihon alle. :) Valitettavasti Ruotsin käytännön mukaiset valokuviin perustuvat tulokset eivät ikävä kyllä tule ikinä suomessa onnistumaan.

Kevät on monesti ollut heikkoa ja suunta jatkui pitkälle päivään asti, jolloin saimme veturi yhdistelmästä vasta toisen mittahauen ylös.  Mittahaukea kohti sai käyttää veneessä noin kymmentä pienempää haukea ja kalat olivat muutenkin erittäin laihassa kunnossa.

Veneitä risteili pitkin selkää koko päivän mutta näytti vahvasti siltä, että kisailijat eivät pyörineet samoilla alueilla vaan vaihtoivat ja hakivat uusia paikkoja jatkuvasti. 5-6 metrin vedestä siirryimme vetämään puntilla hieman syvempää mutta taktiikan vaihdos ei antanut toivottua tulosta, vain muutamia alamittoja kävi veneessä. Uskoimme hitaan vauhdin ja laajaliikkeisten vaappujen olevan se toimivin ratkaisu ja jatkoimme tällä suunnitelmalla eteenpäin. Kolmeen mennessä meillä oli kyydissä neljä mittahaukea ja yksi epävarma mitta.

Kisaa oli jäljellä reilut pari tuntia kunnes räikkä pärähti. Tarkoitus oli ajaa matalaa vettä ja veneen alla sitä oli vain noin kaksi metriä. Melkein heti kala paljastui keskimääräistä karkeammmaksi kun se ensimmäisen kerran näyttäytyi pinnassa. Väsytys ei kestänyt kuitenkaan kovin kauaa, mutta yritimme silti ottaa kalan rauhallisesti veneeseen koska tuon kokoinen kala pelastaa paljon muuten hiljaisessa kisassa. Antilla ja Tomilla on muuten jo aiempaa kokemusta tälläisten kalojen karkuuttamisesta aivan veneen vierestä sm-kisoissa. Kala saatiin haavittua onnistuneesti kyytiin ja tämä piristi väsyneitä kalamiehiä. Suoritimme nopean punnituksen veneessä ja vaaka näytti painoksi hieman päälle 9kg. Saatuamme painon selville, tunteet olivat jikseenkin kaksijakoiset. Iloitsimme tottakai hyvästä kalasta kisatilanteessa mutta yli kymmenen kilon hauella olisi ollut kolmen kerroin. Lopulta jäimme siitä harmittavat 860g ja se olisi riittänyt kilpailun voittoon. No, hyvä näinkin!!

Teemu ja kisan suurin kala (9,14kg)

Tämän kalan jälkeen meillä oli tarvittavat 5 haukea kyydissä ja mittahauen koon ollessa pientä päätimme ettemme yritä enää haukea vaan siirrymme kuhan vetoon. Tarkoitus oli saada ennen kisa-ajan loppumista vielä edes yksi mittakuha (46cm). Aiemmin veneessä oli jo käynyt muutama juuri ja juuri alamittainen kuha ja tiesimme sitä kyllä olevan. Päätimme laittaa kunnon puntit siimoihin ja vedimme noin 8 metrin vettä. Noin tunti ennen loppua taktiikan vaihdos tuotti halutun tuloksen ja saimme yhden 48cm kuhan veneeseen. Tämän jälkeen veneessä kävi yksi mitallinen hauki, mutta siitä ei ollut meille enää hyötyä ja vielä jokunen alamitta kuha.

Lopullinen sijoitus oli 4/52  ja tämä hieman yllättikin meidät. Vuoden ensimmäinen kisa antoi hyvän alun kaudelle ja otimme kisasta myös Opm-cup leimat. Toivottavasti pääsemme tällä kaudella kiertämään kaikki suunnitellut kisat ja keräämään tarvittavat leimat!

– Teemu

Elektroniikka uudistuksia

Se oli sitten yamariinin vuoro saada uutta luotainta pulpettiin. Vanha harmaasävy humminbirdin 565 sai poistua uuden tieltä. Asennuksia sai miettiä hieman uudelleen, että sai kapeaan keskipulpettiin laitteet mahtumaan. Kaksi viiden tuuman ruutua vielä meni hyvin vierekkäin, mutta 5″ + 7″ oli liikaa rinnakkain laitettuna, tai sitten pitäisi ajella pintakaasulla kun kahva ei mahtuisi kääntymään. Vanha Lowrancen combolaite pääsi roikkumaan pulpetin yläkaiteeseen, kiinnitys onnistui näppärästi alumiinistauffeilla joiden ruuvinreiät mätsäsivät täysin vanhaan lowrancen jalustaan. Luotaimeksi valikoitui uusi Lowrance Elite-7 Chirp yhdistelmälaite. Ideana laitevalinnassa on ajaa pelkkää navionicsin karttaa vanhalta ruudulta ja uudelta ruudulta chirp/dsi kuvaa ruutu jaettuna puoliksi. Se miksi valitsin uuden laitteen combona, johtuu siitä, että Insight genesis palvelu muuttui käyttäjille ilmaiseksi ja täten mahdollistaa omien karttatallenteiden tekemisen. Kaikua katsellessa voin yhdistelmä laitteella samalla tallentaa karttadataa ja tulevaisuutta ajatellen tehdä tarkat kartat tutuille kalapaikoille. Tarkoitus oli lähteä testaamaan laitteet käytännössä helatorstaina, mutta näyttää taivas ratkeavan sopivasti joten testaus lykkääntyy tuonnemmaksi. Lisää raporttia tulee laitteiden toiminnasta kunhan pääsen ottamaan ensipuraisut :)

image

-Tomi

Trailerin katsastus

Ensimmäisen kisan lähestyessä sunnuntaina tuli trailerin katsastus ajankohtaiseksi. Kisan ollessa Rääkkylässä ei ole muuta mahdollisuutta kuin vetää vene auton perässä paikalle.

Hylätty
Hylätty

Niinkuin kaikki jutut yleensä myös kärrin katsastus jäi aika viime tinkaan, tästä syystä myös Suvaksella on käyty vesiteitse. Tiistaina vein kärrin konttorille ja sieltähän arvatenkin tuli HYLÄTTY. Muuten ei mitään hätää mutta torstai on pyhäpäivä ja perjantaina olen kiinni töissä, niin kärri pitäisi saada nopeasti leimalle. Itsellä eikä Henellä ole kokemusta kärrin korjauksesta eikä oikeastaan työkalujakaan ja kaikkien asiasta jotain tietävien kaverien aikataulut olivat lyhyellä varoitusajalla kiireisiä. Niinpä google auki ja etsimään korjauspaikkaa. Kuopion Vaunuhuolto Oy lupasi ottaa kärrin tarkasteluun keskiviikkoaamuna ja sovimme että kärri sinne viedään aamulla heti yhdeksäksi. Puolenpäivän aikaan keskiviikkona tuli ilmoitus että kärri on korjattuna ja katsastettuna. Tämä ilmoitus yllätti ja helpotti tosi paljon päivän ja loppuviikon ohjelmaa. Asiakaspalvelusta täydet pisteet kyseiselle paikalle (ei maksettu mainos :)), katsastuksesta ei ollut mitään puhetta mutta se oli hoidettu samalla alta pois! Vielä nykyäänki joistain paikoista saa palvelua ja eipä tarvitse seuraavalla kerralla miettiä minne kärrin vie jos tulee jotain ongelmia.

Helpotus
Helpotus, traileriongelmissa kannattaa ottaa yhteyttä!

Mietteitä kalastuksesta ja suvas 10.5

Kolmen tunnin yöunilla päivä alkoi taas sopivan tahmeasti. Mietinkin, että millaistahan on kalastaa virkeänä. Työni teen aina yöllä, joten harvoin tulee nukuttua yli viittä tuntia ennen kalaan lähtöä. Toisaalta se mahdollistaa sen, että pääsemme Antin kanssa kalaan heti aamupäivästä myös arkisin. Kisoihin joutuu yleensä heräämään aikaisin ja olemme Antin kanssa molemmat lähes poikkeuksetta edellisen yön töissä. Kilpailutilanteessa väsymys tulee melko selkeästi esille, koska aikaa on rajoitetusti. Kalastus tulisi hoitaa tehokkaasti ja vauhdilla, eikä virheisiin ole varaa. Monesti tuleekin töpeksittyä aivan yksinkertaisia asioita, jotka todennäköisesti onnistuisivat virkeänä ilman ongelmia (tai näin tykkään ainakin itselleni väittää). Väsyneenä en välttämättä ole se leppoisin tyyppi (lievä ilmaisu) ja rohkenisin väittää, että Antti vielä vähemmän. Voitte siis arvata sen ärräpäiden ja ketutuksen määrän kun pääsee kala karkuun tai joku töpeksii. Onneksi kuitenkin Teemu ja Tomi ovat virkeämpänä mukana ja tässä vaiheessa sanottakoon, että meillä on kisoissa yleensä kuitenkin hauskaa, emmekä me siellä kokoajan naamat irvessä istu. Haluamme kuitenkin tehdä kisoissa parhaamme ja menestyä, ettei tarvitsisi jälkeenpäin miettiä, olisiko vielä voinut tehdä jotain enemmän. Kilpailulajina vetouistelua haluan suositella kaikille! Itse innostuin välittömästi, koska Joka kisoihin lähtiessä kaikilla on mahdollisuus voittaa ja jokaisella (mitat täyttävällä) kalalla on merkitystä. Erityisesti nuoria haluaisin kannustaa osallistumaan, koska meitä näkyy kisoissa liian vähän ja olisi kiva nähdä uutta sukupolvea kalastamassa. Jos kiinnostus vetouistelua kilpalajina kohtaan heräsi ja on jotain kysyttävää, niin kirjoita ihmeessä kommentti tai laita meille viestiä vaikka facebookissa: http://www.facebook.com/pojatkoukussa tai pojat.koukussa@gmail.com ja kerromme mielellämme lisää.

Antti torkkumassa ratissa
Antti torkkumassa ratissa

Sitten itse raporttiin. Ajoimme suvakselle jälleen vesiteitse kärrin odottaessa vieläkin katsastusta. Edellisen reissun mittakala oli tuoreena mielessä ja aloitimme vetämisen toiveikkaina klo 11 aikoihin. Emme tällä kertaa käyneet ostamassa salakkaa, joten vedimme takiloissa peltiä ja sivuilla vaappua. Vapoja käytössä yhteensä 14 kappaletta.

Sää parhaimmillaan
Sää parhaimmillaan, Kalamies ei :)

Sää oli lähes täydellinen: pieni vire tuulta, pilviä kumpuili välillä, mutta aurinko paistoi kuitenkin suurimman osan reissua.Tultaessa selälle veden lämpö taisi olla alle 4 astetta. Yritimme etsiä lämpimiä alueita ja pintavesi heitteli siinä 4-7 asteen välillä. Lämpimämmillä alueilla kaiku näytti enemmän aktiivisuutta, mutta kalat loistivat poissaolollaan. Kuten oletimmekin, muutama muukin vene oli äitienpäivän kunniaksi lähtenyt koittamaan. Suvaksella onneksi tilaa riittää ja kauimmaisia veneitä ei tahdo enää edes paljaalla silmällä nähdäkään.

S00028
Piirtoja
Kaikukuvaa
Kaikukuvaa

Painotimme vaappuja tällä kertaa hieman enemmän, mutta ilmeisesti vedimme kuitenkin yli. Vedimme noin klo 18 asti ja tapahtumia ei päivän mittaan tullut yhtäkään. Hyvä sää ja padilta katsottu formulalähetys hieman lievensivät lyhyien yöunien tuomaa väsymystä. Vaikka menikin munat pataan ja väsytti aivan vietävästi, kotiin päästyäni mielessä oli kuitenkin jo seuraava reissu. On tämä vaan mukava harrastus.

-Henri

Äitienpäivän treenaukset

mestarin hauki

aloitetaan nyt vaikka sanoin että olipahan reissu. Keli oli mahtava, pienestä pilvisyydestä pläkätyyneen auringon paisteeseen! Kävimme treenailemassa ensi sunnuntaita varten, koska Jokikone cup starttaa silloin rääkkylän osakilpailulla. Koitimme useita paikkoja lyhyin vetoajoin. Joka paikka antoi haukea ihan ok. Toisaalla pientä paljon ja muualla vähän, mutta isoja. rojua jäi pohjaan puolen kesän edestä, mutta mukavaa oli. Testissä olivat uudet XL shallow tuikkarit ja ei voi kuin ihmetellä miten niin iso pystylappuvaappu tulee niin taiteellisen epäsymmetrisesti perässä. Häkellyttävä uinti kaiken puolin. Toimivuudesta todisteena 8+ hauki joka vapautettiin kuvaamisen jälkeen. Kun haukipaikat oli katsottu, oli vuorossa kuhapaikat. Vartin veto ja ensimmäinen mittakala kyydissä. Lenkki ympäri ja toinen nippanappaa alamittainen kuha näyttäytyi. Piirtoa ottipaikalla aivan pimeänään kaiussa. Riemun kiljahdukset sai päätöksen viimeisellä paikalla Vuosalmen edustalla kun rojuja ylös kelatessa ajoimme takilat talvella järveen jääneeseen verkkoon. Kelasimme yhden pitkän jatan kyytiin ja läjän kelluvaa narua siihen kyytipojaksi. Pari tunti meni rattoisasti siinä projektissa, mutta eipähän niin paljon muut uistelijat enää saa kamojaan nuihin kiinni. Vielä sinne toinenkin jata jäi joka painuu 8m reunasta syvänteeseen. Ei mahtunut kyytiin enää se. Saldona kyydissä näyttyneitä kaloja, haukia n. 25kpl ja pari kuhaa.IMG-20150510-WA0039 -Tomi

Iltapisto 6.5.

Tomi oli tullut Kuopion motonettiin pariksi päiväksi laittamaan kalaosastoa uuteen uskoon niin ajattelimme lähteä tekemään nopean piston lähiselälle kovasta tuulesta huolimatta. Kävimme hakemassa Henen mukaan ja suuntasimme laiturille. Tarkoitus olisi uitella tuikkaria hauen toivossa.  

Illan kalustoa

Vetelimme lähinnä pitkiä linjoja ja keskityimme kaiun asetusten säätämiseen ja muuten vaan vesillä oloon. Samalla nauhoittelimme kaikudataa ja tarkoitus olisi päästä testaamaan Humminbirdin Autochart kartanteko-ohjelmaa jahka se matkahuollon kautta saapuu. Ohjelmasta tulee sitten lisää juttua kunhan pääsemme testailemaan.

 

Tomi kaiun asetusten kimpussa

 

Uuden kaiun lukemisessa on vielä opettelemista, mutta pikkuhiljaa siitä alkaa saada selkoa ja asetukset alkavat löytyä. Pitää vielä testailla anturit eri kulmissa kunhan vedet alkavat lämmetä ja anturia kehtaa säätää nostamatta venettä järvestä.

 

Kauden avaus hauki

Säätöjen lomassa saimme myös yhden sattuma hauen, hauki oli yleisesti huonolla syönnillä mutta johtui varmaan enimmäkseen siitä että olimme liikkeellä myöhään ja pysyttelimme suurimmaksi osaksi aikaa selkävesillä.

– Antti

Suvas 4.5.

Aamulla pääsimme vihdoin lähtemään suvakselle kelien salliessa. Ennen veneelle menoa koukkkasimme Samfishingin kautta, josta haimme luvat sekä vähän salakoita. Tarkoituksenamme oli vetää vaappua sivuilla ja  käyttää rakseja takiloissa. Itse raksien käyttö on vielä harjoitteluvaiheessa joten pidämme vielä  vaaput mukana. Laiturille saapuessa keli näytti täydelliseltä, tuulta noin metri sekunnissa ja taivas oli pilvetön. Tavarat nopeasti veneen kyytiin ja irroitimme veneen laiturista. Päätimme ajaa suvakselle veneellä koska traileria ei ole vielä katsastettu ja käytännössä siirtymiseen menee vesiteitse sama aika. Alkumatkasta ajelimme hiljaa ja sidoimme vaaput kiinni ja tapsit rakseihin.

Vaappuja solmimassa
Kelissä ei valittamista

Noin puoli 12 saimme kamat vetoon ja raksitkin säädettyä joten kuten. Sivuille laitoimme painotusta 10-50g. Meidän lisäksemme selällä näkyi yksi vene joka ajeli samoja alueita. Noin 20 yli 1 Henen selityksen katkaisi räikän pärinä. Hene ei edes tajunnut miksi jätin jutun kuuntelemisen kesken kun olin jo vavassa kiinni. Kala oli ottanut kiinni kelkan lähimpään vapaan 50g painon takaa mutta ei ollut saanut siimaa laukaistua itsekseen. Kala kävi heti pinnassa ja luulimme sitä pieneksi mutta olimme kuitenkin innoissamme kauden ekasta tärpistä. Kalan tullessa haavimis etäisyydelle se olikin vähän isompi kuin alunperin luulimme. Itse haavitus onnistua hyvin ja kalan pituus näytti 62cm. Tämä tietysti nostatti fiiliksiä viime syksyn pettymysten jälkeen, jolloin tunteja tuli paljon mutta se mittakala jäi puuttumaan.

Päivän kala
Päivän kala

Uistelimme vielä puoli viiteen asti mutta muita tapahtumia ei enää tullut. Se ei enää haitannut koska ruokakala oli jo saatu! Pois saimme ajella tyynessä ja aurinkoisessa kelissä. Vedenlämmöt olivat noin 3.2-3.8 astetta ja lämpimiä alueita ei ollut päässyt vielä muodostumaan kovien tuulten johdosta. Kauden avausreissu meni kuitenkin odotuksia paremmin ja tästä on hyvä jatkaa kautta. Suvakselle olisi tarkoitus lähteä uudestaan heti säiden ja töiden salliessa. – Antti