Kaikki kirjoittajan anatomitrolling artikkelit

Pitkiä linjoja Kallavedellä ja Hookedin testausta

Syksyn kelien jatkuessa nättinä päätimme käydä uistelemassa muutaman tunnin meidän lähiselällä. Tarkoitus oli vetää rennosti pitkiä linjoja eikä koluta tarkasti tiettyjä paikkoja pohjaa pitkin.

Kuha ja L Tuikkari
Kuha ja L Tuikkari

Melkein heti vehkeet laskettua tuli ensimmäinen noin 3kg hauki, syönti jatkui tasaisena ja parin tunnin saaliina oli useampia saman kaliiberin haukia ja 3 kuhaa. Toivottavasti seuraavissa Kallaveden kisoissakin syönti olisi samanlaista, edellisissä (Kallaveden) kisoissa saimme haukea yhteensä noin kaksi kiloa.. Reissu oli pitkästä aikaa vain rentoa uistelua ja koko ajan oli pientä tekemistä kalojen muodossa. Vedossa oli isoa ja pientä Tuikkaria ja ainakin nämä vaaput tuntuivat kelpaavan hauelle ja kuhalle, myös muutama ahvenkin tykkäsi.

Tuikkari maistuvat hyvin
Tuikkarit maistuvat hyvin

Toisena tarkoituksen reissulla oli myös testailla Go Freen uutta Hooked sovellusta, sovellus tallentaa kalareissut ja niillä saadut kalat.

Reissunäkymä
Reissunäkymä

Joskus aikoinaan tuli yritettyä pitää kaloista jonkunnäköistä kirjanpitoa excelissä mutta eri sarakkeita alkoi tulla sen verran että se jäi nopeasti. Nyt kun tuli mahdolliseksi päästä betatestaamaan uutta ohjelmaa, tuli mieleen miten paljon mahdollisuuksia älypuhelimet tuovat tällä saralla. Hooked on ensimmäinen kalastusaiheinen ohjelma jota olen käyttänyt joten muista ei ole kokemuksia. Ohjelman käyttö on helppoa, aluksi vain painetaan reissun aloitus nappia ja ohjelma alkaa tallentamaan gps jälkeä. Ohjelma pyörii puhelimessa taustalla ja samalla voit tehdä muuta, kun saat kalan palaat takaisin ohjelmaan ja siinä on nappi ”Record a catch”, tätä painamalla ohjelma merkkaa siihen paikkaan reittipisteen.

Photo 1.9.2015 15.22.37Seuraavaksi tulee ikkuna jossa voi ottaa kuvan tai useampia, esimerkiksi saaliskalasta ja ottivieheestä. Tämän jälkeen tulee ruutu jossa voit antaa kalalle pituuden, painon, lajin ja muistiinpanot. Tämän jälkeen vain painetaan save nappia ja saalis on tallentunut. Reissujen saaliit näkyvät ohjelmassa ja niitä voi tarkastella myös kartalla Go Freen nettisivuilla. Muutamia parannusehdotuksia/lisäyksiä on jo tullut mieleen ja näistä on annettu palautetta ohjelman kehittäjille. Tämä on kuitenkin hyvä lisä kalastusreissuille ja säännöllisesti käytettynä varmasti tulee auttamaan tulevien vuosien kalastuksessa.Photo 1.9.2015 15.47.52

Lopuksi vielä muutamia näkymiä Structure Scanista.

– Antti

Putkia pohjassa
Putkia pohjassa
Hylky
Hylky

Tuusniemi 29.8.

Lauantaina oli vuorossa Koillis-Savo cupin Tuusniemen osakilpailu Juojärvellä. Aiempien vuosien perusteella kala tulisi olemaan tiukassa ja marginaalit pieniä. Päätimme että käymme torstaina muutaman tunnin treenaamassa ja samalla viemässä veneen valmiiksi Tuusniemelle saadaksemme lauantaiaamulle hieman lisää aikaa.

Torstaina vetelimme vain pitkiä linjoja ja lähinnä keskityimme verkkojen väistelyyn. Parin tunnin aikana emme saaneet kuin kaksi tärppiä, toinen näistä kumminkin oli 6,8kg hauki joka olisi kisoissa tarkoittanut kaksinkertaisia pisteitä. Molemmat tärpit tulivat takilaan mutta tämän enempää tietoa treeneistä ei saanut irti joten kisaan oli lähdettävä lähinnä kartan perusteella.

Harjoitushauki
Harjoitushauki

Lauantaiaamuna päätimme lähteä uusille paikoille joissa emme ole edellisinä vuosina käyneet. Tarkoitus oli lähteä vetämään haukea syvältä. Tiedossa oli että kala tulisi taas olemaan tiukassa ja yksi isompi kerroinkala tulee varmaankin ratkaisemaan voiton.

Pitää uistelijan hereillä
Pitää uistelijan hereillä

 

Tomi vetää haukea kyytiin
Tomi vetää haukea kyytiin

Kalantulo  alkoi vajaan tunnin jälkeen ja melkein peräkkäin saimme mittahauen ja ahvenen. Kalantulo jatkui tasaiseen tahtiin ja kello 14 mennessä kyydissä oli 9 haukea ja 3 ahventa. Tämän jälkeen alkoi sitten hiljainen loppu, viimeiseen kahteen tuntiin emme saaneet enää edes tärppiä. Kappalemääräisesti kalaa tuli järveen nähden hyvin, mutta koko ei ollut toivottua.

Hauki kyytiin
Hauki kyytiin

Punnitus näytti meille haukea vajaa 13kg ja ahventa kilon, tällä saaliilla tulos oli yllätyksellisesti neljäs! Muillakaan ei siis ollut meidän onneksi suuria saalita, aavistusten mukaan kahdella ensimäisellä venekunnalla oli kerroinhauet ja näiden pisteisiin meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Puheiden perusteella myös muilla oli ollut hiljainen loppu ja kala oli laittanut ihan täysin suun kiinni. Kolmas sija jäi parin tuhannen pisteen päähän ja siihen olisi ollut saumat mutta pitää olla tyytyväisiä neljänteen sijaan ja kauan odotettuun opm cupin kolmanteen leimaan. Seuraavana olisi vuorossa Koillis-Savo cupin Kuopion osakilpailu ja viimeisen leiman metsästys jatkuu siellä!

– Antti

Viimeisen parin tunnin ajan oli aikaa katsella maisemia
Viimeisen parin tunnin ajan oli aikaa katsella maisemia

Elektroniikan päivitystä

Muutaman vuoden ajan on mielessä pyörinyt ajatus vene-elektroniikan päivittämisestä nykyaikaan.

Joulu etuajassa
Joulu etuajassa

Alkukaudesta hommasimme veneeseen Humminbirdin viistoluotainkombon mutta jossain vaiheessa kautta alkoi tuntua ettei laite tunnu ihan omalta, veneissämme on ollut yli kymmenen kauden ajan Lowrancen elektroniikkaa ja tottumus niiden käytettävyyteen oli näköjään pinttynyt jo liiän syvälle.  Näinpä päätimme myydä Humminbirdin pois ja palata Lowrancen pariin, tällä kertaa uudempaan sukupolveen. Laitteiksi valikoitui HDS 7 Gen3, HDS 12m Gen2T ja Lowrancen autopilotti, antureiksi tulivat Lowrancen oma viistoanturi ja Airmarin valmistama Chirp-anturi. Tämän lisäksi takanäytöltä tulee wifin kautta kuva iPadille ohjaamoon, iPadin kautta pystyy myös käyttämään takatilan laitetta joten käytänössä ohjaamossa on kaksi täysiveristä laitetta. Laitteet laitetaan nmea2000 ja ethernet verkkoon joten kaikki toiminnot ovat käytettävissä kummallakin näytöllä. Aikaisempi Lowrancen kombo oli Lcx-112c joten päivitystä tuli muutama sukupolvi ja ominasuuksia sen myötä kourallinen lisää.

Anturit paikoillaan
Anturit paikoillaan

Lisäksi Navionicsilta tuli uusi ominaisuus missä minkä tahansa valmistajan laitteiden luotausdatat voi lähettää palvelimelle ja niistä täydennetään sonar chartsien dataa. Aikaisemmin kartanteko-ohjelmat ovat olleet merkkikohtaisia eikä eri merkeillä kerättyä dataa ole voitu hyödyntää samassa kartassa. Näin ollen saamme hyödynnettyä myös aikaisemmat nauhoitusdatat läppärin lisäksi myös plotterissa.

Photo 13.8.2015 15.32.33
Takanäytön paikka

Näytöt menivät helposti paikoilleen ja sähköjen ja muiden kaapeleiden veto meni jo rutiinilla. Takanäytön paikaksi valikoitui yläkaaren keskikohta oven yläpuolelta, totesimme tämän toimivammaksi kuin takakaiteen.  Siellä näyttö on paremmin suojassa lialta mutta on kumminkin hyvin näkyvillä. Plottereiden käyttöönotto sujui helposti ja vanhat jäljet ja reittipisteet edellisestä Lowrancesta siirtyivät muistikortilla suoraan uuteen. Myöskin uudet ohjelmistopäivitykset ajoimme laitteisiin heti sisään, vanhemmissa versioissa ei ollut vielä tukea autopilotin ohjaamiseen.

Vanhan datan siirto
Vanhan datan siirto

Alussa suurin mietityksen aihe oli pilotin asennus ja järjestelmän ilmaaminen, saimme pumpun menemään samoihin letkuihin kuin edellinen raymarinen pumppu, väliin tarvitsi vain yhdet sovittimet, näin letkut pystyivät olemaan entisellään. Ilmauskin sujui alkupohdintojen jälkeen helposti. Autopilotin mukana tulevan Point-1 antennin paikkaa emme ole vielä lopullisesti päättäneet, tällä hetkellä anturi on teipillä kiinni ohjauspulpetissa plotterin etupuolella. Pilotissa on vain yksi fyysinen nappi, auto/standby -kytkin, tällä kytketään autopilotti joko pois päältä tai pitämään keulan osoittaman kurssin. Pilotin asennukseen ja käyttöönottoon löytyi lowrancelta hyvät videot. Käyttöönotossa aluksi moottori keskitetään jonka jälkeen sitä käännellään ohjeiden mukaan, näin pilotin aivot rekisteröivät moottorin liikelaajuuden ja osaavat määrittää sille oikeat komennot. Point-1 anturin kalibroinnissa pitää ajaa järvellä ympyrä mahdollisimman tyynessä kelissä, näytölle tulevat ohjearvot käännökselle ja tarvittava info mistä voi seurata että pysyy ohjearvojen sisällä. Tämän jälkeen pilotti on valmis täysiveriseen käyttöön!

Point 1 kalibrointi valikko
Point 1 kalibrointi valikko

Tällä hetkellä takatilan Hds7 ei ole kytkettynä nmea2000 verkkoon, näin olleen sille ei tule autopilotin tietoja. Ongelmalliseksi näytön ollessa verkossa koitui se että pilotin ajaessa reittiä, pisteelle saavuttaessa ponnahtaa aina esille autopilotin kontrolleri. Pienessä näytössä se vie paljon tilaa ja ohjaamosta padin näytöltä käsin sitä ei voi sulkea koska padi menee lukittuun tilaan pilotin kontrollerinäytön ollessa näkyvillä. Jos pilotin ohjaimen ottaa näytölle valmiiseen pohjaan näkymään silloin tätä ongelmaa ei ole mutta se vie kuitenkin tilaa näytöltä. Käytön edetessä asiaan tulee varmasti enemmän selkoa. Laitteista tulossa enemmän käyttökokemuksia kunhan niitä alkaa kertyä.

– Antti

Tämänhetkinen takanäytön näkymä
Tämänhetkinen takanäytön näkymä
Tämänhetkinen ohjaamon näytön näkymä
Tämänhetkinen ohjaamon näytön näkymä
Asennus vaiheessa
Asennus vaiheessa
Tomi ilmaushommissa
Tomi ilmaushommissa
Uudet laitteet käytössä
Uudet laitteet käytössä
Ohjaamon näkymää
Ohjaamon näkymää

Raporttia Tomin Kuhakunkku seikkailuista!

No jo vain aika löytyi ATK:n äärestäkin ja on aika kertoa kisakuulumiset :)
image

Kokoonpano kilpailuun lähtiessä oli tuttu jo männävuodelta, kun Kinnusen Tommi pyysi lähtemään apukuskiksi Kuhakunkkuun, sama toistui edellisvuoden menestyksen myötä myös tänä kesänä.

Paikalle Paltamon kuppeelle saavuimme hyvissä ajoin perjantaina aamupäivällä. Mieslahden perältä vene vesille heti ensitöikseen ja viereiseen rantaan tavaroita purkamaan mökille. Aikaa jäi vielä yllättävänkin runsaasti ja ehti hyvät pastakarponaarat pyöräyttää ennen kisakeskukseen siirtymistä. Seuraavaksi napa pystyssä ilmoittautumaan perjantain esikisaan, ja kuten arvata saattaa muutama muukin oli paikalle saapunut ja vieläpä jonosta päätellen samoihin aikoihin. Kilpailuun siirtyminen pääsi alkamaan noin 14:45, eli 45min myöhässä, jotta kaikki pääsi ilmoittautumaan mukaan ja lähtemään samaan aikaan. Kilpailu ajaksi muodostui siis 14:45-20:00, jossa ei siirtymiä.

Lähdimme viime vuoden tutuille paikoille, aivan kilpailualueen takanurkkaan. Kalaa paukutti tasaisen hitaasti, mutta merkki oli joko väärää tai koko pientä. Muutama tunti etsittiin eri vesialueita, syvyyksiä, ja korkoja. Ei toivottua mittakuhaa vaakaan. (48cm) Seuraavaksi rojut ylös ja kohti Ryssänkaria kilpailualueen puolenvälin hujakoille. Kartasta oli valmiiksi katsottu siivu johon pudotamme vehkeet ja samantien kun viimeiset kepit saatiin orrelle, herkkä taivos kävi painojen jo ennestään mutkille vääntämässä vavassa. Mittahan se siellä! kilpailuaika oli linjan ajon jälkeen kovinkin lopuillaan, mutta vielä ehtisi.. U-käännös ja sama linja takaisin ja ylläripatille koko laita pohjaan viimeistä siimaa myöten, kaik män.. Tästä suunta rantaan.

Punnitukseen siis 53cm kuha, painoa 1150g. Ei menestystä, mutta yksihän riittää sijoitukseen esikisassa. Loppusijoitus n. 30. hujakoilla.

Kilpailuaamu koitti, kanat ja makaryllit nassuun ja kisakeskukseen. Veneitä oli ilmoittautunut kilpailuu 235. Puoleen yöhön kisataktiikkaa mietittyä lauantaihin startattiin paikkaan josta mittakala saatiin. pari veto kyseistä linjaa, ei mitään. Tästä jatkoimme viereisten saarien kupeille, jossa piirtoa oli luotain täynnä. Kalaa ropisi hyvällä tahdilla, niin haukea kuin kuhaakin, mutta ei sitä mitallista, ei lähellekään! punoimme saaren reunoja useilla koroilla, useampaa eri linjaa, mutta mittakalaa ei vain löytynyt pienten seasta. Kilpailuaika alkoi olemaan yli puolen välin ja aloimme kaavailla paluuta edellisvuoteen ja sen paikkoihin, jos se silloin antoi, antaa se nytkin! Rojut ylös, kahva nurin ja kohti tuttuja paikkoja!

Kalaa alkoi paukkia samantien hyvinkin tasaisella tahdilla, eikä aikaakaan kun ensimmäinen mittakuha löytyi, aivan siitä kulmilta mistä viime vuonnakin, mutta lähes 10m syvemmältä.. Loppukiri oli meillä vähintäänkin onnistunut, kalaa alkoi nousta hyvällä tahdilla ja mittojakin löytyi mukavasti aikaan nähden. viimeiseen muutamaan tehokkaaseen tuntiin ehdimme ronkkia 5 mittakuhaa pohjasta ja syvältä, hitaasti, roskia vähän väliä poistellen. Suurin meille siunaantunut kuha taisi yltää 55cm mittaan. Yhteispainoa puntarilla viidelle kalalle 5960g!

Oletin ettei se voi riittää kovinkaan korkealle, mutta punnitusjonossa alkoi ilme kirkastua kun muut näytti saaneen yhtä-kahta kalaa.

Tuloslista näytti yleiskilpailun sijaa numero 4. !

Yhdellä lähdettiin parantamaan sijaa, mutta yhden se lopulta laski. Palkinto pysyi samana kuin edelliselläkin kerralla tosin ;)

Mukavia reissuja, suosittelen lämpimästi kaikille! Tässä kilpailussa kaikki on mahdollista, sarjoja on useita ja jokaisessa on hyvät mahdollisuudet menestyä, saitpa yhden kalan tai useamman.

image

image

image

image

image

-Tomi

Teippien laittoa + pieni iltapisto

Veneen kiillotuksen yhteydessä poistimme veneestä vanhat kulahtaneet tarrat ja tilasimme uudet tilalle. Nyt oli aika laittaa tarrat paikalle. Tilasimme tarrat siirtokalvotarroina ja tämä oli kaikille eka kerta niiden laitossa.

Painolaatikko ja pihtitelineet
Painolaatikko ja pihtitelineet

Alkusäätöjen jälkeen tarrat menivät ihan kohtuu hyvin paikalleen ilman suurempia ilmakuplia. Asensimme myös samalla muutaman uuden pihtitelineen mitä tarttui viikolla mukaan ykköskaiteelta.

Tarrat paikallaan
Tarrat paikallaan

Tämän jälkeen lähdimme käymään nopealla uistelulla ennen töihin menoa kelin näyttäessä kesään suhteutettuna oikein hyvältä.

Teemu ja Hene passissa ja kuha kiinni
Teemu ja Hene passissa ja kuha kiinni

Suuntasimme paikoille joissa olemme harvemmin käyneet ja tarkoitus oli taas vähän luotailla. Laskun aikana nappasi eka noin 3kg hauki kiinni ja heti perään mittakuha (45cm). Seuraavan lenkin aikana tuli neloistärppi josta kyytiin kaksi mittakuhaa ja kaksi haukea, kalat saivat jatkaa matkaansa lukuunottamatta kahta ruokakuhaa. Haukea ja kuhaa tuli tasaiseen tahtiin ja kisassa olisi ollut jo ihan mukavat pisteet muutamaan tuntiin :) Parasta reissussa oli kuitenkin pitkästä aikaa mukava sää, aurinko paistoi ja tuulta oli pari metriä sekunnissa.

Henen pakollinen eväs
Henen pakollinen eväs

Kalastusta ei olisi millään malttanut lopettaa mutta pakko se on välillä töissäkin käydä.

– Antti

 

Kallaveden maisemaa
Kallaveden maisemaa
Pakollinen selfie
Pakollinen selfie

 

Heinäkuun kisoja

Heinäkuu alkaa olla kisojen osalta ohitse ja meille siihen mahtuivat Koillis-savo Cupista Riistaveden ja Nilsiän, ja Savonia Cupista Keiteleen kilpailut. Välillä tuntuu että kisoja on melkein joka viikonloppu ja aina pitää lähtee eri järvelle väsyneenä suoraan töistä.

Nilsiän kisan avaussiirtymä
Nilsiän kisan avaussiirtymä

Kisatkin ovat menneet vähän sen mukaisesti eikä toivottua menestystä ole tullut. Koillis-savo Cupin molemmat kisat, Riistavesi ja Nilsiä, menivät aikalailla penkin alle kohdekalamme kuhan ollessa kateissa. Aiempina vuosina Riistaveden osakilpailu on ollut vahva meille ja olemme saaneet sieltä hyvin kuhaa mutta tänä vuonna se oli ihan kateissa ja olisi pitänyt keskittyä vain hauen kalastukseen. Nilsiän kisassa toimme puntarille pari mittakuhaa, eli senkään kisan saaliit eivät päätä huimanneet.. Kisassa muutenkin oli kala erittäin tiukassa, voitto irtosi noin 19k pisteellä ja suurimman kalan luotain meni n. 2kg hauella.

Savonia Cupin keiteleen kisa meni kalastuksellisesti jo hiukan paremmin. Tämä oli ensimmäinen kisa johon menimme Henen kanssa kahdestaan ja molemmat olivat tietysti olleet edellisen yön töissä. Kisakeskukseen saavuimme noin 9.20 ja kisaan lähtö oli puolelta. Paikalla vain nopeasti vene järveen ja eikun vesille. Keiteleeltä meillä on aiemmin vain vähän kokemusta ja valitsimmekin paikan vain kartan perusteella. Kisa alkoi ihan hyvin ja muutama mittahauki tuli heti kyytiin.

Hene ja tuplahauki
Hene ja tuplahauki

Noin 12 aikoihin saimme vähän vauraamman lähdön, tätä kalaa aikamme väsytellessä ja olosuhteiden muuttuessa saimme vihdoin kalan kyytiin ja se paljastui vähän yli viiden kilon haueksi. Tämä tiesi kisalle hyvää koska cupissa on tupla pisteet yli 5kg kaloille. Kalan väsytyksen aikana huomasi että olisi hyvä olla myös kolmas jäsen venekunnassa, sää kerkesi muuttua auringonpaisteesta tuuleen ja vesisateeseen, ja saimme myös kaksi muuta kalaa sinä aikana. Tähän vielä lisäksi kapea alue ja tuntemattomat vedet aiheuttivat vähän jännitystä mutta onneksi mitään kummempaa ei sattunut. Tässä vaiheessa olimme hyvässä tahdissa kalojen kanssa ja loppuun tuli kohtalaisen tasaisesti haukea ja ahventa mutta mitalliset kuhat loistivat poissaolollaan. Lopulta saimme noin 24k pistettä ja se riitti 20/62 sijaan. Sijoitukseen emme olleet kuitenkaan tyytyväisiä koska kaipaamamme leima jäi puuttumaan, punnituksessa kuulimme että kisa oli ollut Keiteleellä kaikkien aikojen kalaisin ja ahventakin oli tuotu puntarille yli 73kg. Kisa kuintekin antoi taas vähän uskoa että kyllä sitä kalaa löytyy kunhan vain malttaa yrittää, tässä kisassa jäi jossittelun varaan että miten olisi käynyt jos olisimme saaneet kolmannen jäsenen mukaan.

Seuraava kisa olisikin sitten Savonia Cupin Kuopion osakilpailu, eli kotikisa. Tähän kisaan ei ole kovia odotuksia koska yleisesti ottaen ne ovat menneet aina penkin alle.

– Antti

Keiteleen kisan lähtöä
Keiteleen kisan lähtöä
Näkymä komentopaikalle
Näkymä komentopaikalle
Keiteleellä matkalla punnitukseen
Keiteleellä matkalla punnitukseen

Luotauksen nauhoitus + Autochart = Omat kartat

Kauden aluksi hommasimme Humminbirdin viistoluotainkombon ja olimme selvittäneet valmiiksi että myös sillä voi tehdä omia karttoja luotausdatasta muiden merkkien tavoin. Humminbirdin ohjelma ei ehkä ole niin tunnettu kuin esimerkiksi Lowrancen vastaava ja monella se on saattanut jäädä kokonaan huomaamatta ja näin ollen hyödyllinen ominaisuus jäänyt vaille käyttöä.

Autcohart
Autcohart

Laitteen lisäksi tarvitsee Autochart nimisen ohjelman (onix sarjan laitteissa sisäänrakennettu) jonka mukana tulee tyhjä karttakortti johon luotauksia voidaan nauhoittaa ja jolle myös valmis karttadata siirretään. Kauden aikana jokaisella reissulla on ollut nauhoitus päällä ja suurin osa reissuista onkin ollut enimmäkseen nauhoittelua ja vaaput ovat olleet vedossa toissijaisesti. Kun nauhoitusdataa alkaa olla tarpeeksi myös kartat alkavat näyttää entistä paremmilta ja niistä alkaa muodostua hyviä kokonaisuuksia. Omia karttoja tekemällä on mahdollista löytää paljon valmiissa kartoissa näkymättömiä pohjanmuotoja ja näin ollen omasta kalastuksesta saa ajan myötä entistä tarkempaa ja uistinten menetykset ”yllätys” pateille vähenevät.

Luotausuistelua
Luotausuistelua

Elikkäs homma menee yksinkertaisesti niin että ensiksi laitetaan tyhjä muistikortti plotteriin josta laitetaan nauhoitus päälle, laite tallentaa sijaintitiedon ja syvyyden. Tämän jälkeen data siirretään tietokoneeseen jossa on autochart ohjelma ja tällä datasta tehdään kartta. Tämän jälkeen data päivitetään kortille ja se on valmis käytettäväksi sitä tukevissa plottereissa. Luotausdatan nauhoituksen voi tehdä mille tahansa muistikortille mutta valmis karttadata on siirrettävä ohjelman omalle kortille, muuten plotteri ei tunnista karttaa.

Näytöllä näkyvät luotausdataa sisältävät alueet
Näytöllä näkyvät luotausdataa sisältävät alueet

Kartan tekeminen ohjelmalla on helppoa. Luotausdatatiedostot siirretään ohjelmaan jonka jälkeen se näyttää niiden sijainnit karkealla kartalla. Tämän jälkeen valitaan kohta joka ”mapataan”, ohjelma voi kerralla tehdä 7000x7000m kokoisen alueen.

Kartat
Kartat ”mapattuna”

Mappauksessa ohjelma piirtää reitit kartalle ja reitissä näkyy syvyys eri väreinä. Tämän jälkeen luodaan kartta jossa dataa käsitellään ja aiemmat reitit levenevät.

Kartat tehtynä
Kartat tehtynä
Yksittäiset jäljet
Yksittäiset jäljet ”mapattuna” ja tehtynä kartaksi

Tämä on lopullinen datasta saatava informaation määrä. Kun kartat päivitetään sitä varten olevalle muistikortille, ohjelma tekee myös syvyyskäyrät. Ohjelmassa voidaan käyttää näkymää jossa on pällekkäin väreinä olevat syvyydet ja syvyyskäyrät, plotterille siirrettäessä värit ovat vain sinisen sävyjä mutta syvyyskäyrät näkyvät plotterissakin.

Oma kartta vs. Navionics
Oma kartta vs. Navionics

Ohjelmassa on myös mahdollisuus tehdä ”Map Image” eli luoda kuva kartasta, tämä ominaisuus on tehty tietokoneen navigointiohjelmia varten. Ohjelma luo kuvan kartasta jossa näkyvät värit ja syvyyskäyrät, sen jälkeen voi valita minkä kalibrointitiedoston Autochart tallentaa kartalle. Tämän jälkeen map imagen voi siirtää johonkin navigointiohjelmaan ja kalibroida kartan siinä ja sen jälkeen sitä voi käyttää uistellessa. Olemme itse käyttäneet tietokoneella Ozi Exploreria, viimeksi käytimme ohjelmaa noin kymmenen vuotta sitten mutta se ei ole juurikaan muuttunut joten käyttöönotto oli helppoa. Homma tapahtui niin että Autochartista tallenettu karttakuva avattiin Ozissa ja kalibroitiin muutamalla koordinaattipisteellä, mitä enemmän laittaa pisteitä sen tarkemman kalibroinnista saa. Tämän jälkeen kartta on valmis käytettäväksi ja mielestämme selkein versio siitä on Ozin näytöllä.

Sama kuva Ozi Explorerissa
Sama kuva Ozi Explorerissa

Itse Autochart ohjelmaakin voi käyttää plotterina kunhan gps on yhdistetty tietokoneeseen, tällöin sijainti näkyy pisteenä luodattujen karttojen päällä mutta jos haluaa että syvyyskäyrät näkyvät Autochartin kanssa pitää koneessa olla myöskin Autochartin karttakortti sisässä. Tämä on helppo keino käyttää karttoja tietokoneessa ilman kalibrointeja tai ylimääräisiä ohjelmia.

Itse tehty kuva jossa päällekkäin oma kartta ja Navionics
Itse tehty kuva jossa päällekkäin oma kartta ja Navionics

– Antti

Sillon ku pyllistää niin se pyllistää 

Kahdesta edellisestä kisasta ei ole jäänyt paljoa kerrottavaa jälkipolville. Molemmissa kisoissa kala on ollut ihan hukassa, osasyynä varmaan myöhässä oleva kesä. Vähäisen kalastuksen vuoksi emme ole löytäneet vielä keinoa kalojen jallittamiseen, huonojen säiden ja töiden takia kalastuspäivät ovat jäneet tosi vähälle, lähinnä pelkästään kisoihin. Tarkoituksen olisikin päästä muutaman kerran uistelemaan ihan rauhassa ja päästelemään paineita pois jotta seuraaviin kisoihin pääsisi sitten lähtemään ihan rennoissa tunnelmissa.

Tahkon rampilla
Tahkon rampilla
Photo 9.7.2015 14.28.33
Riistavedeltä ei mittaa löytynyt
Photo 9.7.2015 14.28.26
Tässä lähinnä kisojen tapahtumat
Kalalle tulee kilohintaa
Kalalle tulee kilohintaa

Toivotaan että seuraavissa kisoissa alkaisia kalat löytymään ja saataisiin puuttuvat leimat kerättyä!

– Antti

Veneen kiilloitusta

Keväällä katselimme veneemme haalistunutta pintaa ja ajattelimme, että sille pitäisi tehdä jotain. Emme ole edes kertaakaan vahanneet venettä, joten pinta oli todella huonossa ja karheassa kunnossa. Antti muisteli, että jupezkun blogissa oli kirjoitus veneen myllytyksestä ja suunitelmana oli tehdä sama käsittely eaglelle. Homma oli tarkoitus hoitaa mahdollisimman aikaisin keväällä, mutta sään ollessa kolea ja kiireiden, sekä kisareissujen takia toteutus jäi kesäkuun loppupuolelle.

Jupezkun blogista saimme käsityksen, että työn saisi hoidettu yhdessä tai max kahdessa päivässä, mutta onnistuimme tuhlaamaan siihen juhannuksineen ainakin viikon. Aikaisempaa kokemusta tämän kaltaisista jutuista meillä ei ollut, joten sekin varmaan osaltaan selittää kulutetun ajan. Aineina käytimme Fareclan G3 hiomatahnaa, sekä G10 viimeistelytahnaa ja laikkoina saman valmistajan pakettia, josta löytyy jämäkämpi laikka karkeammalle aineelle ja pehmeämpi viimeistelylle. Itse kiilloituskoneen hommasimme  kimpassa, koska käyttöä koneelle ei tämän projektin jälkeen hirveästi ole. Kaikki aineet ja tarvikkeet löytyivät Motonetin hyllystä ja ne olivat kohtuu hintaisia. Kallein ostoksista oli luonnollisesti kiilloituskone.

Antti työn touhussa
Antti työn touhussa

Teoriassa homma on simppeli: Pese vene huolellisesti ja puhdista pinttynyt lika liuotinaineilla, huuhtele. Levitä hiomatahnaa pienelle alueelle, suihkauta hieman vettä suihkepullosta, että hiomatahna ei polta pintaa ja sitten anna koneen laulaa pienillä kierroksilla. Toista sama hienommalla aineella ja lopuksi vedä vaha pintaan. Noh, meillähän homma ei sujunut aivan kuin tanssi. Ensimmäinen ongelma tuli vanhojen teippauksien poiston kanssa. Tehtaalla laitetut Eagle teippaukset tahtoivat olla melko tiukassa varsinkin toisella puolella venettä, johon ilmeisesti aurinko oli paistanut enemmän. Saimme teipit irti kuumentamalla niitä kuumailmapuhaltimella ja lastalla hankaamalla, mutta liimapinta jäi vielä veneen kylkeen kiinni. Mikään aine ei tuntunut tehoavan, joten lähdimme takaisin Motonetiin hankkimaan tarranpoisto-ainetta. Aineen piti sulattaa teipin liimapinta, mutta ainakaan meidän teippeihin se ei tepsinyt lainkaan. Uudestaan motonetiin ja asetonia tiskiin. Ajattelimme asetonin syövyttävän gelcoat pintaa, mutta ainakaan kiilloituksen jälkeen pinnassa ei ollut nähtävissä vaurioita.

Teippauksien poistoa kuumailmapuhaltimen kera.
Teippauksien poistoa kuumailmapuhaltimen kera.

Saatuamme edellisenä iltana vanhat tarrat pois, pääsimme itse myllytyksen kimppuun. Tai niinhän sitä luulisi, mutta ensimmäiset kompastuskivet olivat liian lyhyt puutarhaletku ja jatkoroikka. No, kauppaanhan siinä piti taas lähteä ja jatkaa sen jälkeen. Seuraavana oli vuorossa sade, jota tuli vähän väliä koko projektin ajan. Pieni sadehan ei tietenkään myllytystä haittaa, mutta sähkökoneiden takia hommat piti siksi aikaa lopettaa. Aluksi käytimme liikaa vettä ja tahnaa, joka kostautui roiskeena vapatelineisiin. suojasimme putkia hieman kelmulla, mutta emme kovin hyvin, koska huomasimme helpommaksi vain pestä ne jälkikäteen. Suojasimme kuitenkin törmäyslistat maalarinteipillä ja se oli virhe! Teippi nimittäin oli auringossa sulanut sen verran hyvin kiinni, että saamme irroitella liimapintaa varmaan vielä syksyllä. Ostimme myös varalle toisen purkin G3:a, mutta saimme vedettyä koko veneen yhdellä purkilla ja ainetta jäi vielä mukavasti ylikin.

Rapatessa roiskuu.
Rapatessa roiskuu.

Veneessä riittää epätasaista pintaa ja varsinkin alkuun homma eteni todella hitaasti jatkuvan huuhtelemisen ja pesemisen takia. Samalla itikat pistelivät jokaisesta paikasta missä vaan vähänkin näkyi paljasta ihoa. Jossain vaiheessa pohdinkin, että miksi pitikin aloittaa koko urakka. Tuloksia kuitenkin sai jo heti, koska vanha pinta oli todella huono ja siitä saikin lisää intoa jatkaa. Aikaa karkeamman G3 tahnan levitykseen kului meiltä kokonainen päivä pesuineen ja kauppareissuineen.

Hieman eroa ensimmäisen ajon jälkeen.
Hieman eroa ensimmäisen ajon jälkeen.

kolmantena päivänä oli G10 kiilloitusaineen vuoro. Homma alkoi jo sujumaan huomattavasti jouhevammin kuin edellisenä päivänä ja saimme aineen pintaan paljon parempaa tahtia kuin edellisenä päivänä. Mukavaksi työ ei ollu vielä yön aikana kuitenkaan muuttunut. Sadekuuroja tuli edelleen noin kerran tunnissa tahtia ja se hidasti jälleen työtä. G10:n ollessa pinnassa, oli seuraava vaihe vahaaminen, mutta siihen juhannus pääsi väliin, joten vene seisoi pihassa muutaman päivän.11647315_10205140532614365_255097435_n

Juhannuksesta palauduttua oli vahauksen aika. Samalla ajattelimme kiilloittaa myös moottorin kopan, josta tuli kyllä aivan uusi! Vahauksenkin kanssa kiusaksi tuli sade ja suuntasimme siksi aikaa Ikeaan. (kyllä, ikeaan.) Tarkoituksena oli ostaa pyyhkeitä veneeseen, koska ne tuntuivat olevan kaikki hävinnyt tai likaisia. Samalla matkaan tarttui kynnysmattoja, että saisimme pidettyä veneen lattiaa hieman puhtaampana. Vahan levitimme käsin, jonka jälkeen kiillotimme sen koneella ja kiilloituslaikalla. Vahauksen loputulokseen saattoi vaikuttaa kostea ilma, koska vaha ei meinannut kuivua kunnolla, mutta olimme kuitenkin tyytyväisiä lopputulokseen, koska lähtötilanne oli sen verran kehno.

Lopullista pintaa
Lopullista pintaa
oikealla kokeilu valmiista ja vasemmalla vanhaa pintaa.
oikealla kokeilu valmiista ja vasemmalla vanhaa pintaa.
Työasennot olivat välillä ergonomiset
Työasennot olivat välillä ergonomiset

Jos joku haluaa tämän käsittelyn toteuttaa omalle veneelleen, suosittelen varmaamaan aikaa ja suunnittelemaan homman kunnolla, niin ei tule samanlaista ruljanssia kuin meillä.

Lopuksi vielä hieman projektikuvia.

-Henri

Koppa käsittelyssä
Koppa käsittelyssä
Kiilloituslaikka vahalle
Kiilloituslaikka vahalle
Keskittyminen huipussaan
Keskittyminen huipussaan
Teippiä törmäyslistoihin. Tätä ei kannata tehdä!
Teippiä törmäyslistoihin. Tätä ei kannata tehdä!
Valmista pintaa
Valmista pintaa
Teemukin kävi jelppimässä
Teemukin kävi jelppimässä
Vanhojen tarrojen jäljet häipyivät melko hyvin!
Vanhojen tarrojen jäljet häipyivät melko hyvin!

Iisalmi 13.6.

Lauantaina oli vuorossa Savonia-cupin toinen osakilpailu, Iisalmi-uistelu. Pitkästä aikaa päästiin kisaamaan niin, ettei kukaan ollut töissä edellisenä yönä, näin jäi enemmän energiaa itse uisteluun.

Harjoittelua
Harjoittelua

Kävimme Henen kanssa perjantaina treenaamassa muutaman tunnin Porovedellä, tapahtumia oli niukasti ja olivat tosi laajalla alueella joten siitä ei voinut hirveästi tehdä johtopäätöksiä. Nerkoonjärvi oli tarkoitus käydä treenaamassa mutta sinne emme enää kerenneet.  Niinpä kisaan lähdettiin aikalailla edellisten kokemusten turvin.

Evästä kisaan
Evästä kisaan

Aamulla olimme noin 9 aikoihin Iisalmessa joten kerkesimme hakea myös oluet kaupasta, siitä suoraan sitten kisakeskukseen ja melko nopeasti olikin jo startin aika.

Lähdössä
Lähdössä

Arvoimme lähtiessä menemmekö Nerkoolle vai Haapajärvelle, päätöstä vaikeutti se että tosi moni vene suuntasi Haapajärvelle, mutta lopulta ajattelimme sitten lähteä sekaan. Paikanpäällä sitten nopeaa kartan tutkiskelua ja valitsimme aloituspaikaksi penkan reunan josta pääsi vetämään pitkää linjaa. Kello löi 10 ja kamat järveen nopeasti, tarkoituksena oli vetää tuplia pohjan tuntumassa.

Reitti Haapajärvelle
Reitti Haapajärvelle

Haapajärven ollessa tosi rehevä ja tummavetinen saimme vähän väliä olla tarkistamassa vieheitä ja poistamassa roskia. Noin puolen tunnin uistelun jälkeen saimme tuplatärpistä kyytiin mittakuhan ja mittahauen. Teimme heti lenkin uudestaan paikalla ja toivoimme että muutamat lähistöllä olevat veneet eivät jää pyörimään samalle alueelle. Meidän onneksemme muut näyttivät jatkavan muihin paikkoihin ja saimme rauhassa jäädä pyörimään tähän.

Tärppiä odotellessa
Tärppiä odotellessa

Noin parin tunnin jälkeen saimme kyytiin vähän yli 6kg hauen joka tarkoittaa savonia-cupissa tuplapisteitä, tämä toi hiukan helpotusta tilanteeseen muiden kalojen ollessa aika pientä kokoa.Paikka antoi tasaiseen tahtiin tapahtumia ja veneessä käytettiin noin 15 kuhaa ja vähintään tuplasti haukia. Hauen keskimitta vain ei tunnu olevan kovin suuri tai sitten emme vain löytäneet oikeita paikkoja.

Photo 13.6.2015 11.38.20
Hammaslääkärissä

Lopulta saimme puntarille 5 haukea ja 3 kuhaa. Aikaisempien vuosien tuloksia katsellessa ajattelimme että nyt saattaisi olla mahdollisuus toiseen Opm leimaan. Onneksemme muutkaan eivät olleet saaneet mahdottomia saaliita. Lopulta tulokset tulivat seinälle ja ylättäen olimme tulleet toiseksi! Tämä tietysti antoi taas vähän lisää uskoa tekemiseen ja intoa tuleviin kisoihin.

Photo 13.6.2015 17.53.07
Venekunta kisan jälkeen

Uistelemaan olisi tarkoitus päästä enemmän jos vain kelit sallivat! Tuulet ovat olleet sen verran kuvia että harrastusuistelu on jäänyt vähemmälle mikä on vähän harmillista koska kesäkuu olisi töiden suhteen antanut tähän parhaat mahdollisuudet. – Antti Ps. Myynnissä olisi myös Lowrance ELITE-7 CHIRP kaikuluotain/karttaplotteri !